Sinustako kirjastonhoitaja?

On vaikea keksiä toista esinettä, johon liittyisi yhtä paljon merkityksiä omistajansa sivistyneisyydestä ja älykkyydestä kuin kirja. Kirjojen tärkeänä pitäminen ylittää valtioiden rajat heittämällä.

Kun on töissä kansainvälisessä yrityksessä, voi helposti verrata oman kulttuurin arvoja muihin. Se ken koittaa keventää kahvitaukoa kysenalaistamalla suurien kirjamäärien omistamisen, sohaisee roisisti ainakin suomalaista, turkkilaista ja unkarilaista muurahaispesää (nimim.  "Kokemusta on").

Muurahaispesä olisi tarjolla kotonakin. Siippa haaveilee kirjojen täyttämästä kirjastohuoneesta. En ymärrä miksi meillä pitäisi olla kirjasto kotona. Ainahan sieltä puuttuisi joku uusi kirja, jonka tahtoo lukea. Paljonko niitä kirjoja sitten pitäisi olla, että olisi tarpeeksi?  Mitenkäs löytäisin haluamani kirjan  kun sitä etsin? Missä kohtaa kirjamäärä on sellainen, että ne pitää luetteloida ja kategorisoida kuin oikeassa kirjastossa? Kuinka vaivalloista se  huone on siivota kunnolla? Ja edelleen: eikö kirjojen säilyttäminen ja luettelointi ole ihan ammattilaisten hommaa, joka Suomessa on annettu kirjastoille?

Kirjat ovat mulle yksi mieluisimmista raivauskohteista, nimittäin harvat muut esineet esittävät niin kovia vaatimuksia kuin ne - niiden lukemista! On niitä, jotka olen saanut lahjaksi ja joku muu odottaa minun lukevan. On niitä, jotka itse tahtoisin lukea, mutta en pysty en kykene. Näitä viimeksimainittuja ovat esimerkiksi italiankieliset romaanit ja dekkarit, joihin ruostunut kielitaitoni ei enää riitä. Se on armottoman vaikea myöntää! Tuntuu todella vapauttavalta kiikuttaa kirjoja pois, että lällällläää, haen mielummin kirjastosta jotain, jonka lukeminen tuo hyvää mieltä.

Kirjastot muuten ottavat ihan mielellään lahjoituksia. Aina kun raivaan kirjoja vähemmäksi, laitan kirjastoon meiliä ja listaan mitä olen poistamassa. Lähikirjastoni on ottanut ilomielin vastaan sekä italiankielistä kirjallisuutta että kotimaisia perusteoksia - korvaavat huonokuntoisia niteitä uudenveroisilla. Siellähän ne kirjani sitten ovat, kävelyetäisyydellä ja tarkasti luetteloituina jos tahdon ne lukea:).

Kirjahyllyjen kirous on perityt tietokirjasarjat - niiden tiedot ovat vanhentuneet mutta niihin on aikanaan käytetty tolkuttomasti rahaa. Mummikin keräsi useamman kirjasarjan pienestä eläkkeestään, joka kuukausi tuli uusi arvokas kirja postissa. Nuori kollegani, jonka vanhemmat ovat kirjahamstereita, totesi virnistäen että tietokirjasarjoissa on edes se hyvä puoli, että ne näyttävät hyvältä samanvärisinä siistissä rivissä.

Niinpä niin, yhdessä sun toisessa meistä asuu pieni ammattijärjestäjä:).

Legolandissa meillä kotona

"Äiti, mä luulin että legot on mun vankeja mutta mä oonkin legojen vanki"

Voiko enemmän naulan kantaan 11-vuotias poikalapsi asian pamauttaa? Tässä on enää turha leveillä että meidän taloudessa on tavaraa vähennetty, kun karu totuus on että meillä hukutaan legoihin. Pienen keskustelun jälkeen sain poikani pestaamaan äitinsä ammattijärjestäjätyöharjoitteluun meidän omaan kotiin.

Kuvassa about puolet irtopaloista...

Tehdäänpäs nopea laskelma. Legoja on 3 isoa (80 x 45 x 15 cm) sängynaluslaatikkoa + 2 muovilaatikollista - nopeasti laskien tuosta tulee parin kuution verran legoja. Siis siinä oli vasta irtopalat.

Sen lisäksi lastenhuoneiden hyllyillä ja seinillä on koottuja legosetteja, katosta roikkuu legolentokone. Legojunarata täyttää vielä yhden oman laatikkonsa. Legoukkoja on yksi pieni matkalaukullinen, sisällölle tulee painoa reilut 4 kiloa. Siis pelkkiä ukkoja ja niiden osia! Jonkinlaisen käsityksen asiasta saa kun pistää kaikki kokoamisohjeet yhteen pinoon. Ei ole pieni pino sekään.




Rakkaita ne ovat kaikki; esikoinen ei oikein koskaan ole millään muulla elämänsä aikana leikkinytkään. Kerran, kun sadattelin astuttuani kipeästi jonkun osan päälle, hän ehti hätiin silittelemään legopalikkaa että älä äiti tätä hauku mä sain tän sinä kivana päivänä kun oltiin Porvoossa syömässä. Edellisestä Porvoon keikasta oli niin monta vuotta, että jouduin kaivamaan valokuvat muistini tueksi. Ja juuri näin: siinä se lentokoneen moottorinosa köllötti valokuvissa porvoolaisen ravintolan valkoisella liinalla.

Jokaiseen palaan liittyy tarina; mihin sarjaan se kuuluu, mistä paketti ostettiin, mitä leikkejä silloin leikittiin, kenen kanssa oltiin. Hämmästyn joka kerta kun nappaan legolatikosta satunnaisen palan - hän muistaa ne kaikki henkilökohtaisesti. Eilen hän ehdotti, että voisi rakentaa samanlaisen ukon kuin sillä viikolla kun pikkuveikka syntyi. Pikkuveikka täyttää pikapuoliin 5 vuotta. Esikoiseni koko 11-vuotinen elämä voitaisiin kertoa asettamalla legopalikoita aikajanalle.

Nyt aletaan kuitenkin olla jonkun tien päässä. Vaikka molemmat pojat vielä leikkivät legoilla joka päivä, näitä on vähennettävä. Legot pursuavat jo nykyisistä säilytyslaatikoistaan. Suurin osa leikkiajasta menee palojen etsimiseen. Jokailtainen legojen kauhominen rasittaa erityisesti isännän hermoja eikä ihme - meni suutuspäissään mittaamaan metelin ja sai  tulokseksi parhaimmillaan 85 dB.  Jonkinlainen hälyytyskello soi päässäni jo vuosia sitten kun poika oli kauppareissulla ostattanut isovanhemmilla legosetin, joka hänellä oli jo - osia vain ei löytynyt.

Legojen vähentäminen voisi tietysti tapahtua niin että otetaan vain tietty määrä irtopaloja jätesäkkiin ja lahjoitetaan jonnekin. Rakkaan poikani vuoksi koitamme kuitenkin nyt hieman pehmeämpää lähestymistapaa vaikka tuntipalkoille tässä ei missään nimessä päästä. Olen käyttänyt viikonloppuna useita tunteja legojen perkaamiseen ja koittanut pistää kehiin koko ammattijärjestäjäosaamiseni mutta täytyy sanoa, että lamppu päässäni odottaa vielä syttymistään. Jonkinlainen toimintasuunnitelma alkaa pikkuhiljaa hahmottua:

• Poika valitsee rakkaimmat legonsa, jotka säilyttää.
• Jos säilytettävä lego on osina, se koitetaan koota. 
• Koitetaan koota myös pari vähemmän mieluisaa pakettia ja tienata niistä pojalle vähän taskurahaa myymällä.
• Irtopaloja vähennetään sitten kun rakkaat setit on karsittu pois - lahjoitetaan niitä eteenpäin.
• Vanhemmat auttavat kaivamalla paloja laatikoista tiettyjen ennaltasovittujen sääntöjen mukaan. 
• Kellotetaan kauhomista niin että siihen käytetty aika pysyy kohtuullisena.
• Vanhemmat eivät koske legohin väsyneinä turhan sadattelun välttämiseksi. 
• Tavoite: rakkaimmat legot koottuina ja kohtuullinen määrä irtopaloja (kohtuullinen olisi esim. 1 vuodevaatelaatikko legopaloja - vähennystarve about 75% - en ole varma onko tuo ollenkaan realistista...)
• Tavoitepäivä on kansallinen siivouspäivä 25.5., jolloin meidän pihalle pystytettäneen pienimuotoinen legokirppis.

Työvoitto! Rakas lego taas koottuna:)

Tulostakin on jo viikonlopun aikana saatu - poika on koonnut jo pitkälle sairaalaa ja sai koottua päivässä rakkaan Star Wars X wing Star Fighterinsa, joka on ollut osina. Kauhominen ei tunnu turhalta työltä senkään vuoksi, että siinä tulee vietettyä aikaa lapsen kanssa - yhdessä muistellaan mennyttä elämää legopalikoiden myötä.

Tämä on ollut kosketus todellisuuteen myös siinä mielessä, että tällä ammattijärjestäjällä ei riitä osaaminen tarvittavaan kategorisointiin. Olen jotakuinkin hyödytön kauhoessani paloja yksinäni. Osaatko sanoa mikä tuossa vasemmalla kuvatuista paloista ei kuulu joukkoon? Vastaus jutun lopussa.

Äiteen työn tuloksia

Poikani tietysti pystyy kategorisoimaan palan kuin palan vain vilkaisemalla sitä nopsasti sivusilmällä. Hän erottaa ja muistaa missä kohtaa lego siirtyi mm. kirkkaampaan kultaisen sävyyn (Indiana Jones-sarjassa, vrt. Pirates merirosvosarja, jossa himmeämpi kulta). Hän hahmottaa ja muistaa missä kohtaa pala on valmiissa kootussa setissä ja mitä palan ympärillä on. Yksikseni saan eroteltua vain renkaat ja Harry Potterin bussin lilat palat.


Enkä enää hetkeäkään epäile sitä etteikö Lego olisi maailman suurin rengasvalmistaja!



Vastaus; ylimpänä oleva valkoinen osa ei kuulu joukkoon koska se on Lego City moottoripyörän runko, muut osat ovat Bioniclejen vartalonosia.

Halpa kodin muutos

Kun katsoo sisustusohjelmia ammattijärjestäjän silmin, huomaa että melkein jokaisessa muutoskohteessa se suurin muutos on tavaramäärän vähentäminen. Kun tavaroita on karsittu, on helppo roiskia uudet maalit seinälle ja sisustaa tekstiileillä ja kynttilöillä. Kuitenkin tämä mielestäni muutoksen suurin työ kuitataan useinmiten ohjelmissa vain mainitsemalla, että "turhat tavarat vietiin pois".

Joululoman aikoihin Liv uusi Inno-sarjan jakosoja ja ihastuin muutokseen, joka tehtiin 50-luvun tyyliseen olohuoneeseen. Itse tyyli ei ole se mun lempparini, mutta ainakin tavaroiden vähentämisestä puhuttiin enemmänkin kuin yksi lause. Pariskunta keräili vintageklassikoita mutta niitä oli kertynyt aivan liikaa - haaste oli siinä että oli pakko luopua myös arvokkaista vaivalla hankituista huonekaluista, että edes jotkut niistä pääsisivät oikeuksiinsa.

Ehkä masentavin kaikista reality-sisustusohjelmista on ollut Pientä pintaremonttia-sarja, jossa pienin muutoksin ja pääasiassa tavaroita vähentämällä on saatu myytävästä asunnosta niin viihtyisä, että ihmiset ovat alkaneet katua sen pistämistä myyntiin. Pahin oli se jakso, jossa sisustussuunnittelija auttoi kahden asunnon loukussa ollutta nuorta naista ja totesi jälkeen-kuvia esitellessään että suurin osa turhista tavaroista vietiin uuteen asuntoon. APUA!!!

Miten teillä varaudutaan yövieraisiin?

Pari vuotta sitten iso osa vaatehuoneen tilasta kului siihen, että varauduimme yövieraisiin joita saapui hyvin harvoin.

Vaatehuoneessa oli varapatjoja, -peittoja ja - tyynyjä vaikka kuinka, pölyn peittäminä kaikki.

Pistin asialle pikkaisen enemmän ajatusta ja päätin, että suurimmalle osalle vierasvaroista pitää löytyä myös muuta käyttöä:

Molemmilla pojilla on nyt täyspitkät sängyt, joissa on päällekkäin 2 peruspatjaa. Jos tarvii majoittaa yöksi vaikka 4 henkeä, nuo 4 patjaa voi heittää vaikka olohuoneen lattialle - koko meidän perhe nukkuuu tarvittaessa yön tai pari 180cm leveässä parisängyssämme.

Vierastyynyt maastoituneina lastenhuoneisiin

Vierastyynyt saivat nekin paikat poikien huoneista. Teetin huoneiden verhokankaista oikeankokoiset tyynynpäälliset, eli toimivat koristetyynyinä tai istuimina. Näppärämpi emäntä olis toki tehny mokomat perustyynyliinat itse...











Yövieraita varten on meillä kaapissa vain:

• 2 peitettä 
• 4 Snuggle Sac-unipussia

Noihin "snuukkeleihin" hurahdettiin meillä joitakin vuosia sitten ja totta on, että 4 kpl yhdessä taloudessa on vähän paljon. Mutta kun ne on niin näppäriä! Sisäkangas on lakanakangasta ja päällinen on sievä fleecepeite. Nopea pestä ja kuivata. Esikoinen nukkui leikki-ikäisenä pelkästään näissä - meille oli kätevämpi pussittaa poika ja luottaa siihen, että peitto pysyy päällä koko yön. Ja poika rakasti noita ihania kuviollisia unipussejaan.

"Snuukkelit" rivissä 

Vieläkin noita käytetään kun pojat lähtevät yökylään. Ja koska useinmiten meillä yövieraat ovat koululaisia, noista saa todella nopeasti siskonpetin useammallekin vintiölle.













Niin ja tosiaan, patjojen puolesta meille voidaan majoittaa 4 henkeä, mutta oikeita peittoja on vain kahdelle. Toisaalta, eipä vielä tähän mennessä ole kahta vieraspeitettä enempää tarvittu...

Haaste ja vastaus!

Maanantai-iltana isäntä heitti haasteen - mihin meillä voisi rakentaa musastudion?  Tietokoneissa on asianmukaiset softat ja olohuoneen lattialle roudataan harva se päivä vaatekaapissa majailevat efektilaite, vahvistin, pieni syntsa ja sähkökitara. Sitten ne ovat johtoineen siinä lattialla ohikulkijoiden potkittavana. Isompi syntsa jää usein hakematta kun se on niin painava.

Pieni järjestäjä sisälläni heräsi: toden totta, meillä on hyviä musiikkilaitteita, niille pitää saada asianmukainen tila. Ja nopean aivoriihen jälkeen kesimmekin: onhan meillä yksi huone, jota käytetään vain rojun säilömiseen.

Nimittäin vaatehuone.

Meitin vaatehuone

Vaatteita siellä ei ole. Ainoat tekstiilit, joita siellä on säilytetty, ovat perheen pyyhkeet ja lakanat: Ja laatikoissa on pöytäliinoja. Tosin kaiken rojun keskellä tahtoo tekstiilit pölyyntyä. Useinhan vaatehuone on niin täynnä, ettei sinne mahdu edes imuroimaan.

Mutta muuten tuo koppi on mitä mainioin ihan oikeaksi huoneeksi: siellä on hyvä valaistus, lämpöpatteri ja ilmastointi. Vain sähköpistokkeen asennus pitää tilata sähkömieheltä.


Pyyhkeille ja lakanoille oli tietysti löydyttävä uudet paikat, mutta tätä olin pähkäillyt mielessäni jo ennenkin. Myös määrää oli reilusti karsittava. Pähkäilin "montako on tarpeeksi" ja muistin ohjeen, että 3 pyyhkeellä ja lakanalla per nenä pärjätään:

• yksi käytössä
• yksi pyykkikorissa
• yksi puhtaana kaapissa. 

Vedin överiksi eli säästin pyyhkeitä ja lakanoita 4 kappaletta kaikille mutta silti se tarkoitti tekstiilimäärän vähenemistä puoleen. Pyyhkeille löytyi luonteva paikka pesuhuoneen kaapista - siellähän niitä käytetäänkin!

Lakanoille tehtiin kaappi yhdestä makuuhuoneen kaapista, jossa on ollut joitakin takkeja kausisäilytyksessä - tai oikeastaan vain pois silmistä, eihän niitä ole pidetty vuosiin.

Näin projekti eteni

Ensimmäinen ilta:

Uusi ihana pyyhekaappi!

Idea klo 23 ja päälle pari tuntia asian pähkäilyä. Ja sitten erinomaisen huonosti nukuttu yö kun ajatukset tulevasta projektista risteilivät päässä.

Toinen ilta:
Aoitus klo 16, nopea vilkaisu vaatehuoneeseen ja ruuanlaiton aloitus: pata porisemaan ja saman tien yläkertaan pyyhkeiden kimppuun.
Pyyhkeiden nopea karsinta: kierrätys vs. säästetään, sitten lakanat samoin.

Kylppärin kaappien raivaus: turhat kierrätykseen ja loput tavarat vähän tiiviimmin toiseen kaapeista. Toiseen meni pyyhkeet. Pyyhekaappi oli heti niin valmiin näköinen, että siitä sai puhtia koko loppuprojektiin!

Isäntäkin raivasi:)

Vaatehuoneessa ei näyttänyt vielä yhtä valmiilta, eli raivaus jatkui. Joitakin tauluja, vanhat matkalaukku ja salkku saivat lähteä kierrätykseen.
Tavaroita järjesteltiin niin, että vanha Amiga johtolaatikoineen pääsee paraatipaikalle uudessa studiossa, joulukoristeet siirtyvät ylemmäksi. Vieraspeitteet löysivät paikan esikoisen huoneen yläkaapista. Reppujen ja urheilulaukkujen kasaa pienennettiin laittamalla osa kierrätykseen, loput mahtuivat pienempään koriin ja eteisen kaappiin.

Kun vaatehuoneen hyllyjä saatiin tyhjäksi, niitä säädettiin niin että alimmat ovat pöytäkorkeudella ja pöydän päälle jää reilusti työskentelytilaa. Vanha puinen syntsa olikin jo ihan oikealla paikallaan koko ajan.

Kaapin pikamuutos

Makuuhuoneen kaapin muutos: tyhjennys (suurin osa takeista kierrätykseen, pari eteisen kaappiin) ja vaatetangon poisto, uusi hylly paikalleen ja lakanat ja parit laatikot sisään - meillä ei nyt tähän hätään ollut enempää hyllylevyjä, joten laatikot vain pinottiin päällekkäin.

Urakka oli pääpiirteissään valmis n. 5 tuntia aloituksesta ja siinä välissä oli haettu lainalapsi kitaratunnilta, keitetty riisiä, katettu pöytä, syöty yhdessä ja kuskattu lainalapsi musiikin teoriatunnilta kotiinsa. Raivauksen lomassa heiteltiin 4-vuotiaan kanssa lennokkia ja hernepussia ja leikittiin piilosta.

Keittiö oli illalla räjähtäneen näköinen kun vanhemmat siivosivat mielummin yläkertaa kuin köksää. Erinäisiin kaappeihin ilmestyi uutta tavaraa, jota lähitulevaisuudessa käydään uudelleen läpi ja karsitaan, eli projekti jatkuu vielä.

Studio!

Käsittämättömän vaivattomasti meni koko raivaus! Olin kuvitellut että meillä on karsittu niin paljon tavaraa, että on vaikea enää löytää mitään mistä voitaisiin luopua. Mutta sitten kun on päämääränä etsiä paikka jollekin tärkeälle, on todella helppo tehdä luopumispäätöksiä.

Klo 21 oli homma siinä kuosissa että voitiin todeta, että meillähän on nyt neliön tilalla 5h+k. Isäntä istuutui tyytyväisenä musastudionsa pöydän ääreen ja sulki oven perässään:).

Kyä lähtee!

Teen heräteostoksia aniharvoin. Lauantaina kuitenkin hairahduin ostamaan neuletakin, vaikken sellaista nyt erityisesti ollutkaan vailla. Kävin nopsaan kaupassa hakemassa mustat housut - joululomalla viskasin ainoat mustat housuni roskikseen kun olivat niin kulahtaneet. Housut löydettyäni liila neuletakki kirkui tangossaan niin kovaa ettei siitä päässyt kokeilematta ohi.

Nämä tuli

Vielä seuraavanakin päivänä ostos tuntui hyvältä - mutta uusien vaatteiden laittaminen kaappiin ei. Vaikka olen karsinut vaatteita viimeisen parin vuoden aikana paljon, kaappi tuntui kuitenkin aika täydeltä ja aamuisin on ollut se ongelma, että vaatteiden määrästä huolimatta ei tunnu oikein olevan mitään päällepantavaa. Vaatekaappini tarvitsi nopeaa faceliftiä.

Nämä saivat lähteä

Tein nopsan karsimisen - aikaa kului vain 45 minuuttia. Kolmen vartin huhkimiseen sisältyy neuleiden tuuletus ja pölyjen pyyhintä kaapista. Tuloksena reilu muovikassillinen poisheitettävää. Ja ihanan siisti ja raikas vaatekaappi - heräteostoksesta huolimatta :)

Tiellä muistojen....

Oli hyytävän kylmä päivä tammikuussa 2012. Istuin helsinkiläisen kahvilan pöydässä ja puhua pälpätin menemään. Yhtäkkiä Anne Luoma kurkkasi silmälasiensa takaa ja virnisti.: "No, sittenhän sä tulet ymmärtämään todella hyvin sun asiakkaitasi".

Olin tehnyt juuri kardinaalimunauksen. Istuin haastattelussa ammattijärjestäjän kurssia varten ja menin myöntämään että mullakin on *niitä*. Muistolaatikoita.

Vasta kurssin käytyäni aloin todella kyseenalaistaa muistoesineiden tarkoituksen.

Meillä on ollut mieheni kanssa sopimus, että molemmilla on yksi samankokoinen muistolaatikko. Juuri hetkeä ennen kurssia muistolaatikot oli päivitetty vahvempiin vanerisiin laatikoihin, koska hento pahvi ei kestänyt raskaita muistojamme.

Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, ei se siinä kaikki ole. Virallisten muistolaatikoiden lisäksi on laatikko, jonka kyljessä lukee "nostalgiakledjut" (kyllä, luit oikein). Sitten on laatikoita joissa on kaikki elämäni aikana saamani kirjeet ja kortit. Lisäksi on laatikollinen valokuvia teinivuosilta. On yksi laatikko, jossa säilytän lapsena keräämiäni postimerkkejä. On yksi kokonainen laatikko pelkkiä valokuvien negatiiveja.

Konkreettinen raivaustavoitteeni vaatii sitä että osasta muistoesineitä pitää rajusti vähentää. Ja toisaalta: jos en muista elämäni tärkeitä hetkiä ilman tavaroita, ei kai sen ole niin väliäkään.