Tiellä muistojen....

Oli hyytävän kylmä päivä tammikuussa 2012. Istuin helsinkiläisen kahvilan pöydässä ja puhua pälpätin menemään. Yhtäkkiä Anne Luoma kurkkasi silmälasiensa takaa ja virnisti.: "No, sittenhän sä tulet ymmärtämään todella hyvin sun asiakkaitasi".

Olin tehnyt juuri kardinaalimunauksen. Istuin haastattelussa ammattijärjestäjän kurssia varten ja menin myöntämään että mullakin on *niitä*. Muistolaatikoita.

Vasta kurssin käytyäni aloin todella kyseenalaistaa muistoesineiden tarkoituksen.

Meillä on ollut mieheni kanssa sopimus, että molemmilla on yksi samankokoinen muistolaatikko. Juuri hetkeä ennen kurssia muistolaatikot oli päivitetty vahvempiin vanerisiin laatikoihin, koska hento pahvi ei kestänyt raskaita muistojamme.

Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, ei se siinä kaikki ole. Virallisten muistolaatikoiden lisäksi on laatikko, jonka kyljessä lukee "nostalgiakledjut" (kyllä, luit oikein). Sitten on laatikoita joissa on kaikki elämäni aikana saamani kirjeet ja kortit. Lisäksi on laatikollinen valokuvia teinivuosilta. On yksi laatikko, jossa säilytän lapsena keräämiäni postimerkkejä. On yksi kokonainen laatikko pelkkiä valokuvien negatiiveja.

Konkreettinen raivaustavoitteeni vaatii sitä että osasta muistoesineitä pitää rajusti vähentää. Ja toisaalta: jos en muista elämäni tärkeitä hetkiä ilman tavaroita, ei kai sen ole niin väliäkään.

Se täydellinen säilytysjärjestelmä?

Uusi vuosi ja uudet kujeet - taas meille toitotetaan elämänmuutosta, uutta alkua ja pikaratkaisuja elämän muuttamiseen. Osta kuntosalikortti ja laihdut pysyvästi, osta uudet kaapit ja kotisi pysyy järjestyksessä,...

Näitä tulee nyt taas joka tuutista mutta Yhteishyvä-lehti osui mun silmään nyt ensimmäisenä. Lehti on allergisen asialla ja muistuttaa että koti pysyy siistinä kunhan säilitys on suunniteltu kokonaisvaltaisesti. Painavaa asiaa, mutta sen koristukseksi on lisätty taas näitä käsittämättömiä mainoksia, joilla annetaan ymmärtää että joku säilytysratkaisu ratkaisee kodin säilytyksen.

(http://www.digipaper.fi/yhteishyva/104759/ - sivu 61)

Kun noita kuvia katselee niin ensimmäsienä tulee mieleen että missäs loput tavarat ovat! Vaatteet ovat hyvin saman värisiä tai ainakin sävyltään yhteensopivia ja niitä on korostetun vähän - näin saadaan se vaikutelma että tilaa riittää. Samaan hyllykköön on saatu sopimaan kyllä aikamoinen määrä pyyhkeitä - nekin toki vain valkoisia ja vaaleankeltaisia niin että lähes hukkuvat pyökinsävyiseen hyllykköön:).

Olen jo pitkään karsinut tietoisesti vaatteitani ja väitän että kohtuu vähällä tässä pärjätään -  mutta ei silti mun vaatekaappini sisältöä saisi tuollaiseksi mainoskuvan ihmemaaksi. Aika harva vaatekaappi muuten ikinä näyttää kovin harmoniselta kaikkine erivärisine vaatteineen - siksi niissä on usein ovet! Ei voi kuin kauhistella että kuinkahan paljon näitä kalliita hyllysysteemejä myydään sillä mielikuvalla että tällaiselta teidänkin vaatehuoneessa kohta näyttää.

Kodin järjestyksen kanssa pätee samat lainalaisuudet kuin muissakin elämänmuutoksissa - pienin askelin edetään kohti pysyvämpää uutta elämäntapaa.  Kun tavaraa on kohtuullisesti, se on helppo järjestää vaikka vähän vaatimattomman näköiseen hyllyynkin. Pikaratkaisuja ei kertakaikkiaan ole olemassa.

Pinkat suorassa?

Ammattijärjestäjäkurssilla naurettiin vedet silmissä videolle, jolla Beverly Hills Organizer näyttää miten tangat taitellaan.

Pari kertaa on käynyt niin, että kun olen intopiukassa kertonut tutuile uudesta koulutuksestani, olen saanut aikaiseksi kauhistuneita kasvoja. Joillekin termi ammattijärjestäjä herättää sen mielikuvan, että on olemassa "ammattimainen järjestys", joka korvaa tavallisen maalaisjärjen . Ammattijärjestäjä on henkilö, joka tekee järjestämistä ammatikseen - mutta mistään hifistelystä ei ole kyse.

Meillä täällä kylmässä pohjolassa ei tangoilla nyt niin kovasti väliä ole:) - jokainen määrittelee itse sen kuinka "timmissä" järjestyksessä oma koti, varasto, mökki, jne. on oltava.Työkaveri määritteli oman mittapuunsa näin: tavara on saatava kaappiin ja kaapista pois yhdellä kädellä. Itselleni on tärkeää, että jotkut tavarat, kuten vaikka sukat, voi napata vaatekaapin vetolaatikosta vaikka pilkkopimeässä ja tietää että sieltä osuu käteen sopivanlainen sukkapari - se tarkoittaa että yhdessä laatikossa voi olla vain sukkia ja vain sellaisia sukkia jotka ovat käyttökelpoisia. Mutta ei kannata katsoa miltä laatikko näyttää päivänvalossa...

Ongelmasta on kyse siinä kohtaa jos tuntuu että ei itse pärjää oman tavarapaljoutensa kanssa - ei löydä etsimäänsä tai tavaroiden määrä ahdistaa. Joskus on hyvä kutsua tsemppariksi ammattijärjestäjä. Hän ei pyyhällä paikalle viivottimineen mittaamaan onko ne t-paitapinkat suorassa eikä kauhistele asuntoasi - hän on itse todennäköisesti käynyt läpi aika mittavan oman kodin raivauksen itsekin.

(Ammattijärjestäjämyyteistä kirjoitti taannoin myös kollegani Katriina: )

Miksi ostat?

Kotia raivatessa tulee usein käsiin tavaroita, joita ei muistanut olevan enää olemassakaan. Ne on toimettomina tungettu jonnekin kaapin pohjalle ja jätetty sinne. Kun tavara osuu käteen, muistuu kyllä helposti sen hankinta ja siitä koitunut hetkellinen mielihyvä. Ja heti perään tulee tämän hetken suuttumus siitä että annoin periksi mokomalle heräteostokselle. Hetken niin ihanalta tuntunut ostos muuttuu taakaksi, jota siirtelee paikasta toiseen.

Ostaminen tuntuu ihanalta mutta monesti jo kotiintullessa huomaan, että eihän tää oma koti ollutkaan sellainen valkoinen paratiisi, jossa yksi pieni pastellisävyinen tyyny muuttaa kerralla koko huoneen olemuksen.Menin taas ostamaan mielikuvan kodista, jota ei yhdellä tyynyllä tehdä.

Kodin järjestämisessä ja tavaroiden karsimisessa on se hyvä puoli, että kaupoissa kulkiessa on erittäin helppo kuvitella mikä tahansa kippo tai koriste-esine siihen pinoon josta myöhemmin tuskailee, että mihin nuo voisi tunkea:). Oma kokemukseni on että mitä enemmän raivaat, sitä vähemmän myös päädyt ostamaan, sillä jo ajatus uuden tavaran tuomisesta kotiin alkaa ahdistaa.

Toki ostan ja usein - nelihenkiselle perheelle on aina jotain ostettavaa. Käytän verkkokauppoja täsmäostoksiin. Shoppailemaan lähden edelleen mieluusti, mutta suunnitelman kanssa, en tekemään heräteostoksia. Usein palaan tyhjin käsin kotiin ja se tuntuu oikein hyvältä se!

Älä osta mitään päivää vietetään huomenna 30.11.!

Mutta tätä voi vielä tarvita!

Mieheni sai joskus työpaikaltaan t-paidan, joka sanoma puhutteli:  "Wireless is less wire mess". Paita on jo hävitetty, mutta sen sanoma ei unohdu...

Osana konkreettista tavoitettani käyn läpi vaatehuoneessa olevia sekalaisia laatikoita. Tänään oli vuorossa 3 laatikollista johtoja. Työtä ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa mieltäylentäväksi.  Ei auta muu kuin lajitella johdot jotenkin ryhmiin - yhden laitteen johdot yhteen. Samanlaisella pistokkeella varustetut puhelimen laturit omaan pinoonsa.

Huomasin sitten lajitelleeni yhteen nippuun 5 täysin identtistä scart-johtoa.


Alakerran tv-hässäkässä on tietenkin käytössä jo useampi scart-johto, joten huikkasin miehelleni että montako vara-scart-johtoa meillä tarvitaan. Mies puuskutti portaat ylös silmänräpäyksessä ja heilutti yhtä scart-johtoa silmieni edessä: "tajuutsä että nää maksaa viiskymppiä kappale?".

Tajuan toki - mutta kysymys olikin että miksi niitä pitää olla niin monta.Tuskin olemme investoineet scart-johtoihin sillä oletuksella että niiden arvo nousee ykskaks taivaisiin. Uskon, että joka ikinen johto on käyty hakemassa kaupasta erikseen kun on tultu siihen tulokseen että meillä ei ole yhtään ylimääräistä. Heitin pallon takaisin siipalle: mites voitaisiin välttää se että tarvitsee hakea kaupasta kuudes samanlainen...?.  Mies katseli hetken lattialle levittämääni johtokasaa ja mutisi, että jotekin näitä johtoja pitäisi saada vähennettyä...

Bingo:)

Lähteä saivat rikkinäiset puhelimet piuhoineen ja johdot joista ei tunnistettu enää mihin laitteisiin ne kuuluvat (itse laitteet ovat saaneet varmasti saaneet kyytiä jo aikaa sitten). Jäljellejääneet johdot lajiteltiin ja pussitettiin ja laatikoihin kirjattiin tarkasti mitä mikäkin laatikko sisältää. Noh, meillä on edelleen 5 vara-scart-johtoa.

Urakka kesti kolmisen tuntia mutta tulos puhuu puolestaan: vaatehuoneessa on nyt 1 tyhjä laatikko!

Yksi konkreettinen tavoite!

Yhden kodin raivaaminen roinasta on tuntuu loputtomalta urakalta. Yksi tilakaan ei tule kerralla valmiiksi vaan tuntuu että siihen joutuu palaamaan uudelleen ja uudelleen. Varastoa on tyhjätty nyt melkein puoli vuotta ainakin kerran kuussa ja yhä sieltä löytyy poisheitettävää. Viimeksi tänään:)

Yritän selkiyttää raivaamista asettamalla itselleni konreettisen tavoitteen. Yksinkertaisuudessaan tavoite on tämä: Jouluun liittyvät tavarat - koristeet, tonttulakit,jne., yhteensä 4 laatikollista -  pitää saada varastosta sisälle vaatehuoneeseen.

Aloitan jouluvalmistelut näin lokakuussa ja usein raahaan jo laatikon tai pari tarvikkeita sisälle eteiseen pyörimään. Viimeistään joulukuun alussa kaikki 4 laatikkoa ovat muutenkin ahtaassa lapsiperheen eteisessä härnäämässä meitä loppiaiseen asti. Tai pitempäänkin, siihen asti että tämä tonttu saa kerättyä joulun taas laatikoihinsa ja viitsii kylmää talvisäätä uhmaten viedä laatikot varastoon. Pahimmassa tapauksessa kompastelemme joululaatikoihin kokonaisen kvartaalin!

Varaston hyllyssä laatikot näyttävät niin viattomilta mutta eteisessä ne ovat katastrofi!

Vaatehuoneeseen on myös kertynyt jokunen pahvilaatikko. Niissä on piuhoja, koristeita, pöytäliinoja ja varmaan aika paljon sellaista tavaraa, jonka olemme jo unohtaneet.  Nyt on aika ottaa laatikot alas hyllystä ja katsoa miten tavaraa saa vähennettyä niin että joulukoristeet saavat täältä paikan. Arvioin, että jos saan tyhjennettyä 3 -4 vaatehuoneen pienempää laatikkoa, saan niihen mahtumaan ne joulutavarat, joita todella tarvitsemme.

Tavoite ei tule olemaan helppo, sillä olen tehnyt raivausta jo vuosia... ihan helposti poisheitettävää höttöä mikään laatikko ei sisällä. Mutta toimeen vain sillä toteutettu urakka vilkkuu silmissäni kirkkaana: tämän vuoden jälkeen meillä ei enää kompastella joululaatikoihin!!!

Mustasukkaista porukkaa

"isot asiat eivät saa ihmisiä sekopäisiksi vaan kiireessä katkeava kengännauha"

Kodin järjestykssä ihan pienestä asiasta voi todella mennä hermo. Meillä se pieni asia on nilkkasukat.

Nelihenkisessä huushollissa nilkkasukilla on joukkovoimaa. Lisäksi perheeseemme kuuluu ravinnokseen sukkia popsiva pesukone. Tästä huolimatta käytämme paljon tummia ja mustia sukkia, jotka on mahdollisimman vaikea erottaa toisistaan - varsinkin märkinä. Se on kuulkaa rankka paikka kun koitetaan päättää kenen vuoro on selvitellä pesukoneen pohjalle jäävä märkä sukkakasa. Pesuhuoneeseen on perustettu kohtauspaikka, jossa parittomat sukkaparat etsivät kumppania tositarkoituksella.

2 eksynyttä sukkaparkaa kohtauspaikalla

Onneksi älysin kerran avautua tästä ongelmasta ystävälle, sillä hänellä oli heti ratkaisu valmiina: supi eli sukkapidike.

En tajua miten tämä innovaatio oli jäänyt multa huomaamatta, sillä näitä saa ihan tavallisen ruokakaupan siivoushyllystäkin. Poikalapsille tämä sopii lisäksi erityisen hyvin sillä tämähän nyt muistuttaa jotain mielenkiintoista mekaanista pikku vempainta - sukat on ihan kiva tuoda pyykkikoriin kun ne voi supittaa ja jättää roikkumaan pyykkikorin reunaan. Pyykkivuorolainen nostelee sukat supeineen koneeseen ja sieltä narulle.

Supitetut sukat pyykkinarulla - mikä ihana näky:)

Toki pesukoneemme joskus nälkäänsä avaa yhden tai kaksi sukkaparia - mutta valtaosan saamme supitettuina takaisin.

Toinen hyvä pyykkärin apu on vaatteista irtoavaa väriä keräävä liina. Meillä tahtoo hienopesua vaativat pyykit jäädä pyykkikorin pohjalle koska niitä on niin vähän - näiden liinojen avulla saan yhdisteltyä muuten olemattomaksi jääviä koneellisia.

Kurssikaverini Katriina on koonnut kokonaisen listan vinkkejä pyykkikaaoksen helpottamiseksi:
http://www.onneksi.fi/15-tapaa-kesyttaa-pyykkikaaos/, poimipa sieltä myös mieleisesi!