Tultiin kotiin pitkältä mökkireissulta ihanan tyhjien vaatekaappien maahan. Eihän kaappeihin jäänyt kuin muutama työvaate kun suurin osa garderoobista matkasi mukana mökiltä toiselle olemattomien pyykkäysmahdollisuuksien vuoksi.
Pyykkirumban jälkeen alkoi kaappien uudellentäyttö - siinä huomasin että isännän kaapissa oli kyllä hyvinkin täyttä jo ennestään. Yhden korin täytti iso fleecetakki, josta loin puolisolle tietynlaisen kysyvän katseen. "Tää on kyllä ihan käyttökelpoinen", hän vastasi ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan.
Oli pakko kysyä, että "no käytätkö?":). Hän katsoi takkia uudelleen ja totesi, että onhan tuo ollut kaapissa jo monta vuotta mutta eipä oo tullu käytettyä. (Eikä sitä ole itse hankittukaan, saatu lahjaksi jostain projektista aikoja sitten). "En mä taida olla oikein fleecetakkityyppiä".
Tässä taas hyvä muistutus siitä, että vaikka tuote on täysin käyttökelpoinen, sille ei silti välttämättä ole käyttöä! Tämä on hyvä muistaa sekä aleostoksilla että varastoa raivatessa - käyttökelpoista tavaraa varmaan on pilvin pimein ... mutta ostettavia ja säilytettäviä ovat vain ne, joille on myös sitä käyttöä.
Ja näin meiltä lähti kiertoon käyttökelpoinen, lämmin ja pehmoinen iso fleecetakki:).
sunnuntai 11. elokuuta 2013
maanantai 1. heinäkuuta 2013
Antakaa mökillemme roinarauha - tuokaa vain itsenne!
Oltiin juhannusviikko mökillä ja haavatarpeita lipastosta kaivaessa käteen osui tämä kätevä lohen loimuteline. Vanhemmat ovat saaneet sen tuliaiseksi mökille 17 vuotta sitten ja se valmistui suoraan mökkituliaisten kortistoon, kaapin perukoille.
Mökkituliaiset on vaikeita. Moni tahtoisi tuoda tullessaan jotain tarpeellista mutta hyvä tuliainen vaatii isäntäperheen tuntemista perinpohjin. Tuokin loimuteline olisi voinut olla ihan mieluisa tuliainen kalastusfanaattiselle isälleni - harmi vaan että vanhempieni tapoihin ei koskaan kuulunut loimutus, ei vaikka myös savustuspöntössä oli loimutusteline. Meidän perheesssä kalat savustettiin tai paistettiin, piste.
Pahempiakin tuliaisia on mökillä nähty. On ollut niitä kannuja, jotka eivät mahdu mihinkään astiakaappiin. On ollut hyllyt väärällään nättejä pareja keraamisia mukeja, viinilaseja jne. - ihan kiva idea sekin periaatteessa, mutta kun kaksi ihmistä on mökillä kahdestaan niin kahvit ryystetään niistä vanhoista perinteisistä emalimukeista, ei yhteensopivista tuliaismukeista. Tuliaiseksi saadun saunahunajan totesin omissa nahoissani mökkioloihin sopimattomaksi sinä iltana kun vilvottelin saunankuistilla mehiläisparvi seuranani.
Mökin pitäisi olla meistä jokaiselle se omaan makuun sisustettu soppi, jossa saa olla omassa rauhassaan. Jos nyt ihan ilkeämieliseksi ruvetaan niin mikä oikeus muilla edes on alkaa siustaa sitä rauhan tyyssijaa koriste-esineillä ja tavaroilla? Vanhempieni mökkinaapuri kantoi joka vuosi tätimäisen kukan terassiamme komistamaan ja kävi pitkin kesää huomauttamassa, jos sitä oli muka hoidettu väärin tai kasteltu liian harvoin. Kun kuopukseni viime kesänä teloitti kukkasen komealla jalkapallopotkullaan, ymmärsin äitini helpotuksen määrästä myös sen ahdistuksen, mitä tämä terassille väkisin kannettu kukanrumilus oli tuonut tullessaan. Siis varmasti ihan nätti kukka monen mielestä, mutta ei meidän perheen makuun. Tänä vuonna äitini käytti meitä häikäilemättä hyväkseen ja ilmoitti että mökkimme on käynyt läpi sukupolvenvaihdoksen ja uusien asukkaiden harrastuksiin eivät kuulu ruukkukukat. Mökkinaapuri kävi kuitenkin närkästyksissään tekemässä tupatarkastuksen ja totesi että helatorstain raivausurakkamme jäljltä mökki oli tuskin tunnistettavissa samaksi paikaksi kuin ennen. Hyvä niin!
Joskus tuliaiset osuvat kuitenkin ihan nappiin. Ystäväni tuli viime kesänä miehensä kanssa mökkivisiitille ja hakivat tuliaiset supermarketista: mausteita, keksejä, kuivattua ruisleipää (nam)... ja vessapaperia. Paras mökkituliainen ikinä!!!
Mökkituliaiset on vaikeita. Moni tahtoisi tuoda tullessaan jotain tarpeellista mutta hyvä tuliainen vaatii isäntäperheen tuntemista perinpohjin. Tuokin loimuteline olisi voinut olla ihan mieluisa tuliainen kalastusfanaattiselle isälleni - harmi vaan että vanhempieni tapoihin ei koskaan kuulunut loimutus, ei vaikka myös savustuspöntössä oli loimutusteline. Meidän perheesssä kalat savustettiin tai paistettiin, piste.
Pahempiakin tuliaisia on mökillä nähty. On ollut niitä kannuja, jotka eivät mahdu mihinkään astiakaappiin. On ollut hyllyt väärällään nättejä pareja keraamisia mukeja, viinilaseja jne. - ihan kiva idea sekin periaatteessa, mutta kun kaksi ihmistä on mökillä kahdestaan niin kahvit ryystetään niistä vanhoista perinteisistä emalimukeista, ei yhteensopivista tuliaismukeista. Tuliaiseksi saadun saunahunajan totesin omissa nahoissani mökkioloihin sopimattomaksi sinä iltana kun vilvottelin saunankuistilla mehiläisparvi seuranani.
Mökin pitäisi olla meistä jokaiselle se omaan makuun sisustettu soppi, jossa saa olla omassa rauhassaan. Jos nyt ihan ilkeämieliseksi ruvetaan niin mikä oikeus muilla edes on alkaa siustaa sitä rauhan tyyssijaa koriste-esineillä ja tavaroilla? Vanhempieni mökkinaapuri kantoi joka vuosi tätimäisen kukan terassiamme komistamaan ja kävi pitkin kesää huomauttamassa, jos sitä oli muka hoidettu väärin tai kasteltu liian harvoin. Kun kuopukseni viime kesänä teloitti kukkasen komealla jalkapallopotkullaan, ymmärsin äitini helpotuksen määrästä myös sen ahdistuksen, mitä tämä terassille väkisin kannettu kukanrumilus oli tuonut tullessaan. Siis varmasti ihan nätti kukka monen mielestä, mutta ei meidän perheen makuun. Tänä vuonna äitini käytti meitä häikäilemättä hyväkseen ja ilmoitti että mökkimme on käynyt läpi sukupolvenvaihdoksen ja uusien asukkaiden harrastuksiin eivät kuulu ruukkukukat. Mökkinaapuri kävi kuitenkin närkästyksissään tekemässä tupatarkastuksen ja totesi että helatorstain raivausurakkamme jäljltä mökki oli tuskin tunnistettavissa samaksi paikaksi kuin ennen. Hyvä niin!
Joskus tuliaiset osuvat kuitenkin ihan nappiin. Ystäväni tuli viime kesänä miehensä kanssa mökkivisiitille ja hakivat tuliaiset supermarketista: mausteita, keksejä, kuivattua ruisleipää (nam)... ja vessapaperia. Paras mökkituliainen ikinä!!!
tiistai 4. kesäkuuta 2013
Koulu loppui, kirjat jäi...
Koululaisemme puursi viidennen luokkansa päätökseen ja sen kunniaksi kotiimme jäi pino koulukirjoja.
Meillä on vuosien varrella heitetty pikkuhiljaa roskiin kaikki omilta kouluajoilta periytyneet kirjat. Millekään ei koskaan ole ollut käyttöä, mutta niitä siirreltiin pahvilaatikoissa asunnosta toiseen luvattoman pitkään. Olen päättänyt, että en kerää lapsilleni "muistoiksi" kaikkia hänen koulukirjojaan ja roudaa niitä sitten heidän ensimmäisten asuntojensa verkkokellareiden täytteeksi. Katselin pari viikkoa sitten operaatiota, jossa naapurin pariskunta tyhjensi varastoaan ja kantoi sieltä valtavat määrät koulukirjoja ja paperimappeja suoraan roskikseen. Onneksi meillä on tehty tuo jo monta vuotta sitten!
Viime syksynä meillä elettiin tragedian hetkiä kun esikoisen uusi ruotsin opettaja viesteili, että aikaisempana vuonna aloitettua tehtäväkirjaa jatketaan. "Koululta kirjoja ei löydy, joten oletettavaa on että ne ovat oppilaiden kotona".
Jouduin lukemattomia kertoja vakuuttelemaan uudelle ruotsinmaikalle, että pojan 4.luokalla aloittamaa työkirjaa ei varmasti enää 5.luokan alussa ole tallessa, koska olen sen omin kätösin heittänyt kesällä pois. Kukaan ei tullut keväällä kertoneeksi, että sitä tarvitaan vielä syksyllä.
Tänä vuonna oltiin ennalta viisaita ja laitoin opettajalle kysymyksen siitä jääkö lapsille nyt keväällä jotain mitä käytetään ensi syksynä. Opettaja oli silti vähän kevättuulella ja viestitteli meille vanhemmille näin: "Tämän vuoden matematiikan kirjathan oppilaat saavat omakseen, joten jos kesän sadepäivinä ei keksi muuta tekemistä, voi pohtia tekemättömiä matematiikan tehtäviä;-)".
Joo, ihan kaunis ajatus mutta en todellakaan luota siihen, että niin tylsää tulisi, että koulukirjat kesällä kiinnostaisivat. Eli en aio säästää matematiikan(kaan) kirjoja:).Tietenkin sen verran voisi kestää, että edes seuraavaan syksyyn asti säilyttäisi kirjoja - varmuuden vuoksi.
Kun katsoo tuota yhdestä kouluvuodesta jäänyttä kirjamäärää niin väkisin tulee mieleen että miten Suomella on varaa tällaiseen. Miksi joka ikisessä aineessa pitää olla sekä luku- että työkirja? Eikö kierrätettävä lukukirja riittäisi, jos siinä olisi sellaiset tehtävät, että ratkaisut voisi vain tehdä jokainen omaan vihkoonsa?
Tuntuu että tässäkin markkinatalous jyrää. Ei tarvitse kummoista laskupäätä ymmärtääkseen miksi oppikirjakustantamot tekevät kaksi kirjaa per oppiaine ihan joka aineeseen. Yhteiskunta maksaa ja lapset kantavat kirjoja selkä vääränä.
Valmiiksi täytetyistä tehtäväkirjoista ei oikein ole edes muistoksi. Sitä tarkemmin syynään lapsen vihot, aineet, kertomukset ja esitelmät - niissä näkyy oma panostus, mielikuvitus ja kiinnostuksen kohteet!
Meillä on vuosien varrella heitetty pikkuhiljaa roskiin kaikki omilta kouluajoilta periytyneet kirjat. Millekään ei koskaan ole ollut käyttöä, mutta niitä siirreltiin pahvilaatikoissa asunnosta toiseen luvattoman pitkään. Olen päättänyt, että en kerää lapsilleni "muistoiksi" kaikkia hänen koulukirjojaan ja roudaa niitä sitten heidän ensimmäisten asuntojensa verkkokellareiden täytteeksi. Katselin pari viikkoa sitten operaatiota, jossa naapurin pariskunta tyhjensi varastoaan ja kantoi sieltä valtavat määrät koulukirjoja ja paperimappeja suoraan roskikseen. Onneksi meillä on tehty tuo jo monta vuotta sitten!
Viime syksynä meillä elettiin tragedian hetkiä kun esikoisen uusi ruotsin opettaja viesteili, että aikaisempana vuonna aloitettua tehtäväkirjaa jatketaan. "Koululta kirjoja ei löydy, joten oletettavaa on että ne ovat oppilaiden kotona".
Jouduin lukemattomia kertoja vakuuttelemaan uudelle ruotsinmaikalle, että pojan 4.luokalla aloittamaa työkirjaa ei varmasti enää 5.luokan alussa ole tallessa, koska olen sen omin kätösin heittänyt kesällä pois. Kukaan ei tullut keväällä kertoneeksi, että sitä tarvitaan vielä syksyllä.
Tänä vuonna oltiin ennalta viisaita ja laitoin opettajalle kysymyksen siitä jääkö lapsille nyt keväällä jotain mitä käytetään ensi syksynä. Opettaja oli silti vähän kevättuulella ja viestitteli meille vanhemmille näin: "Tämän vuoden matematiikan kirjathan oppilaat saavat omakseen, joten jos kesän sadepäivinä ei keksi muuta tekemistä, voi pohtia tekemättömiä matematiikan tehtäviä;-)".
Kun katsoo tuota yhdestä kouluvuodesta jäänyttä kirjamäärää niin väkisin tulee mieleen että miten Suomella on varaa tällaiseen. Miksi joka ikisessä aineessa pitää olla sekä luku- että työkirja? Eikö kierrätettävä lukukirja riittäisi, jos siinä olisi sellaiset tehtävät, että ratkaisut voisi vain tehdä jokainen omaan vihkoonsa?
Tuntuu että tässäkin markkinatalous jyrää. Ei tarvitse kummoista laskupäätä ymmärtääkseen miksi oppikirjakustantamot tekevät kaksi kirjaa per oppiaine ihan joka aineeseen. Yhteiskunta maksaa ja lapset kantavat kirjoja selkä vääränä.
Valmiiksi täytetyistä tehtäväkirjoista ei oikein ole edes muistoksi. Sitä tarkemmin syynään lapsen vihot, aineet, kertomukset ja esitelmät - niissä näkyy oma panostus, mielikuvitus ja kiinnostuksen kohteet!
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
Meitin menestyksekäs legokirppis!
Tuskailin tässä blogissa taannoin legovankeuttamme. Kun vähennysprojekti aloitettiin, tavoitteeksi asetettiin kansallinen piha-ja kirppispäivä. Valmistautumisaikaa oli reilu kuukausi, mutta loppuhetken paniikiksihan se tietenkin meni.
Viikko sitten uumoiltiin, että onko meistä pihakirppiksen järjestäjäksi. Poika ei ollut edistynyt myyntipakettien rakentamisessa. Moneen kertaan mietittiin, että tokkopa kukaan tahtoo legopalikoita kirppikseltä ostaakaan.
Myynti-ilmoitus kuitenkin väsättiin asuinalueemme kirppistapahtuman sivuille ja päätettiin että tarjotaan nyt sitten edes ne setit, joita koottuina on. Esikoinen keksi hienon idean legoukkojen rakentamisesta. Ilmoitustekstmme kuului näin:
Perjantai-iltana projekti oli pahasti kesken, poika haki laatikoista vielä rakkaimpia säilytettäviä legoja.
Ennen puoltayötä oli kuitenkin kaikki myytäväksi tarkoitetut legot roudattu alakerran eteiseen. Isäntä marisi, että tuskin noita kukaan huolii, mutta poika huokaisi tyhjentyneessä huoneessaan, että "äiti, täällä on ihanaa". Päätin että takaisin yläkertaan nuo eivät ainakaan tule.
Aamu valkeni ja otimme rennosti. Tapahtuma alkoi klo 10 ja ajattelin, että ei kai kukaan nyt heti aamusta ole liikkeellä - mutta ajattelin että klo 10 on edes meidän kyltit paikallaan. Pistin pääni ulos ovesta pari minuuttia vaille 10 - ja ensimmäiset asiakkaat (jotka olivat tulleet autolla Espoon puolelta), odottivat jo etupihalla. Sanoivat meidän ilmoitusta niin hyväksi, että se oli pakko tulla katsomaan! Meillä oli tosi hienot kyltit ja myyntipöydät, mutta en saanut minkäänlaista kuvaa meidän setistä, kun porukka napsi laatikoita ja legoja sitä mukaa kun ehdin kantaa niitä ulos. Melkein kaikki valmiiksi kootut legot ja printterilaatikoihin kerätyt irtolegot myytiin ensimmäisen tunnin aikana.
Koko päivän meidän terassilla kyykki erinäinen määrä pikkupoikia rakentamassa ukkoja ja valkkaamassa pussiin mieleisiään paloja. Istuttiin terassilla, juteltiin naapureiden kanssa ja käytiin lounaalla vastapäisen naapurin "Mat med oss"-katukahvilassa: söin lounaaksi suussasulavaa lohi-kananmunaleipää, killeri-valkosuklaamuffinssia ja raparperiminttumehua. Isäntä söi samassa kuppilassa lounaaksi sushilautasen.
Viikko sitten uumoiltiin, että onko meistä pihakirppiksen järjestäjäksi. Poika ei ollut edistynyt myyntipakettien rakentamisessa. Moneen kertaan mietittiin, että tokkopa kukaan tahtoo legopalikoita kirppikseltä ostaakaan.
Myynti-ilmoitus kuitenkin väsättiin asuinalueemme kirppistapahtuman sivuille ja päätettiin että tarjotaan nyt sitten edes ne setit, joita koottuina on. Esikoinen keksi hienon idean legoukkojen rakentamisesta. Ilmoitustekstmme kuului näin:
Tervetuloa LEGOKIRPPIKSELLE.
Laaja valikoima kaikenlaisia osia - tule etsimään täydennyksiä omaan lego-projektiisi!
Sekalaisia legoja hintaan: 1 EUR / 100g – kokoa mieleisesi rakennelma tai kerää paloja pussiin – hinta painon mukaan.
Rakenna mieleisesi lego-hahmo hintaan: 0,50 EUR/ kpl.
Myynnissä myös mageita koottuja legoja:
- Tekniikkalegoja (trukki, kaivuri ja traktori) ohjeineen 10 EUR/kpl
- Star Wars alus 10 EUR
- Merirosvosarja punaiset ja siniset merirosvot 10 EUR
- Bioniclet ohjeineen 2 EUR/ kpl
Sateen sattuessa kirppari eteisessämme.
Perjantai-iltana projekti oli pahasti kesken, poika haki laatikoista vielä rakkaimpia säilytettäviä legoja.
Ennen puoltayötä oli kuitenkin kaikki myytäväksi tarkoitetut legot roudattu alakerran eteiseen. Isäntä marisi, että tuskin noita kukaan huolii, mutta poika huokaisi tyhjentyneessä huoneessaan, että "äiti, täällä on ihanaa". Päätin että takaisin yläkertaan nuo eivät ainakaan tule.
Aamu valkeni ja otimme rennosti. Tapahtuma alkoi klo 10 ja ajattelin, että ei kai kukaan nyt heti aamusta ole liikkeellä - mutta ajattelin että klo 10 on edes meidän kyltit paikallaan. Pistin pääni ulos ovesta pari minuuttia vaille 10 - ja ensimmäiset asiakkaat (jotka olivat tulleet autolla Espoon puolelta), odottivat jo etupihalla. Sanoivat meidän ilmoitusta niin hyväksi, että se oli pakko tulla katsomaan! Meillä oli tosi hienot kyltit ja myyntipöydät, mutta en saanut minkäänlaista kuvaa meidän setistä, kun porukka napsi laatikoita ja legoja sitä mukaa kun ehdin kantaa niitä ulos. Melkein kaikki valmiiksi kootut legot ja printterilaatikoihin kerätyt irtolegot myytiin ensimmäisen tunnin aikana.
Koko päivän meidän terassilla kyykki erinäinen määrä pikkupoikia rakentamassa ukkoja ja valkkaamassa pussiin mieleisiään paloja. Istuttiin terassilla, juteltiin naapureiden kanssa ja käytiin lounaalla vastapäisen naapurin "Mat med oss"-katukahvilassa: söin lounaaksi suussasulavaa lohi-kananmunaleipää, killeri-valkosuklaamuffinssia ja raparperiminttumehua. Isäntä söi samassa kuppilassa lounaaksi sushilautasen.
 |
| Legoshop ihan tapahtuman lopussa - kun kaikki oli jo oikeastaan myyty... |
Meidän asuinalueemme tapahtuma (Kirkkonummen lähiössä) oli saanut todella ihmiset liikkeelle kauempaakin. Porukkaa oli pitkin Kirkkonummea, kilometrien päästä ja eräs vanhempi pariskunta oli ajanut meidän kylille Kaarinasta saakka...!
Ehdin vasta juuri ennen tapahtuman loppua lähteä kiertelemään ja katselemaan muita kirppistapahtumia. Näin monessa paikassa vielä aika täysiä pöytiä klo 14 maissa iltapäivällä. Tarjolla oli myös legoja, sellaisiakin, jotka menivät meillä kuin kuumille kiville, mutta eivät ehkä sitten oikein tulleet esille käytettyjen lastenvaatteiden ja sekalaisten kodintavaroiden keskellä. Tai sitten hinta ei ollut kohdallaan. Meille aika moni kommentoi, että olisimme voineet pyytää enemmänkin - mutta meillä ei ollutkaan tavoitteena pistää sinänsä rahaksi vaan päästä eroon liiasta tavarasta. Esikoinen oli enemmän kuin tyytyväinen pottiinsa, joka on kuitenkin kolmenumeroinen luku! Kaikki voittivat.
Eli vinkkinä kaikille, tällainen teema toimii kyllä ihan tosi hyvin kirppismyynnissä - se herättää huomiota ja saa asiasta innostuneen porukan liikkeelle vähän kauempaakin.
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
Mökki - tuo roinan hautausmaa...
Kun kaupunkiasuntoa raivataan, voi aina välttyä luopumisen tuskalta sanomalla joka toisen romppeen kohdalla, että hei tätähän voisi vielä tarvita vaikka...no mökillä:).
Ja niin ne mökit sitten täyttyvät herraties mistä roinasta.
Vanhempani alkavat ikääntyä ja äitini toivoi viime kesänä, että viettäisimme aikaa heidän mökillään. Parin mökkireissun jälkeen soitin äidilleni reklamaatiopuhelun mökin säilytystiloista. En siksi, etteikö 3 rakennuksessa nyt olisi säilytystilaa nelihenkiselle perheelle. Vaan siksi, että oli vaikea löytää edes yhtä tyhjää henkaria meidän vaatekappaleille. Kaikki naulakot, kaapit ja lipastot pursusivat vaatteita, joita muistan lapsuudestani...
Äiti myönsi kyllä, että harvoin käyttää moniakaan mökillä säilytettäviä vaatteita - mutta sanoi ettei niitä voi hävittääkään koska niihin liittyy niin paljon tarinoita. "Se on kuule parempi etten kerro sulle niitä tarinoita, sitten säkään et voi heittää niitä koskaan pois". Ärsytin vähän äitimammaa: "kokeillaanko?".
Osui ja upposi. Kun helatorstaina lähdimme mökille keväthommiin (=raivaamaan), oli suurin osa vanhoista vaatteista jo kuljetettu sekajätteeseen. Silti työsarkaa riitti; vietiin jäteasemalle 3 ja paikkakunnan lähetyskirppikselle 2 henkilöautollista tavaraa ja pieniä huonekaluja. Kirjojen kanssa tuli eniten keskustelua. Kun äiti valkkasi kirjapinoista itselleen tarpeettomia kirjoja, hän ihmetteli etten alkanut kasata niitä omiin kasseihini. "Etkö sä koskaan meinaa lukea yhtään Laila Hietamiestä?". Vastasin luottavani siihen, että jos näin käy niin varmasti voin sitten lainata teoksen kirjastosta.
Sadepäivien varalle mökissä toki olla muutama hyvä kirja - mutta ei siellä(kään) kirjastoa tarvitse ylläpitää. Muutama mökkipaikkakunnan historiateos ja lintukirja riittää mainiosti. Ja se mökin vieraskirja, sen lukeminen koukuttaa aina...:).
Raivauksen lisäksi järjestettiin myös huonekaluja niin, että elämä mökillä helpottuu: meidän nelihenkinen perhe mahtuu kokonaan isoon mökkiin nukkumaan ja saunamökissä on kaksi kunnollista sänkyä, niin että sinne voi majoittaa aikuisia vieraita. Telkkua voi katsella niin, että siinä ei ole ruokapöytää telkan ja sohvan välissä:). Kaikkiaan 6 huonekalua vaihtoi rakennusta eikä se mikään pieni urakka ollut, mutta 4 päivän uurastuksen jälkeen voin sanoa, että kyllä kuulkaa roinavapaa mökki on nätti!!!
Ja niin ne mökit sitten täyttyvät herraties mistä roinasta.
Vanhempani alkavat ikääntyä ja äitini toivoi viime kesänä, että viettäisimme aikaa heidän mökillään. Parin mökkireissun jälkeen soitin äidilleni reklamaatiopuhelun mökin säilytystiloista. En siksi, etteikö 3 rakennuksessa nyt olisi säilytystilaa nelihenkiselle perheelle. Vaan siksi, että oli vaikea löytää edes yhtä tyhjää henkaria meidän vaatekappaleille. Kaikki naulakot, kaapit ja lipastot pursusivat vaatteita, joita muistan lapsuudestani...
Äiti myönsi kyllä, että harvoin käyttää moniakaan mökillä säilytettäviä vaatteita - mutta sanoi ettei niitä voi hävittääkään koska niihin liittyy niin paljon tarinoita. "Se on kuule parempi etten kerro sulle niitä tarinoita, sitten säkään et voi heittää niitä koskaan pois". Ärsytin vähän äitimammaa: "kokeillaanko?".
Osui ja upposi. Kun helatorstaina lähdimme mökille keväthommiin (=raivaamaan), oli suurin osa vanhoista vaatteista jo kuljetettu sekajätteeseen. Silti työsarkaa riitti; vietiin jäteasemalle 3 ja paikkakunnan lähetyskirppikselle 2 henkilöautollista tavaraa ja pieniä huonekaluja. Kirjojen kanssa tuli eniten keskustelua. Kun äiti valkkasi kirjapinoista itselleen tarpeettomia kirjoja, hän ihmetteli etten alkanut kasata niitä omiin kasseihini. "Etkö sä koskaan meinaa lukea yhtään Laila Hietamiestä?". Vastasin luottavani siihen, että jos näin käy niin varmasti voin sitten lainata teoksen kirjastosta.
Sadepäivien varalle mökissä toki olla muutama hyvä kirja - mutta ei siellä(kään) kirjastoa tarvitse ylläpitää. Muutama mökkipaikkakunnan historiateos ja lintukirja riittää mainiosti. Ja se mökin vieraskirja, sen lukeminen koukuttaa aina...:).
Raivauksen lisäksi järjestettiin myös huonekaluja niin, että elämä mökillä helpottuu: meidän nelihenkinen perhe mahtuu kokonaan isoon mökkiin nukkumaan ja saunamökissä on kaksi kunnollista sänkyä, niin että sinne voi majoittaa aikuisia vieraita. Telkkua voi katsella niin, että siinä ei ole ruokapöytää telkan ja sohvan välissä:). Kaikkiaan 6 huonekalua vaihtoi rakennusta eikä se mikään pieni urakka ollut, mutta 4 päivän uurastuksen jälkeen voin sanoa, että kyllä kuulkaa roinavapaa mökki on nätti!!!
torstai 18. huhtikuuta 2013
Siivouskomero - mihin sitä tarvitaan?
"Jaa teillä ei vai siivota?"
Liukuovikaappien asentaja ei ymmärtänyt alkuunkaan päätöstämme luopua perinteisestä siivouskomerosta ja katsoi meitä nenänvarttaan pitkin kuin pahimpia mahdollisia uusavuttomia. Sitten hän huomasi, että olin tilannut koko seinän pituiseen kaappiin yhden hyvin kapean osan ja puisteli päätään. Ärräpäät alkoivat lennellä kun vanhoja kaappeja purettiin ja niiden takaa löytyi myös vesiputki - no okei se kyllä oli meillekin yllätys. Mutta ei mikään katastrofi - putkihan mahtui hyvin olemaan kapoisessa kolossa kaiken sen lisäksi mitä siinä oli suunniiteltu säilytettävän.
Nyt, melkein 5 vuotta myöhemmin, olen edelleen tyytyväinen tarkkaan harkitun eteisen kaappimme mittoihin.
Asunnon alkuperäinen kaappi oli armottoman epäkäytännölinen 4-henkiselle lapsiperheelle. Siitä vei suuren osan siivouskomero, joka kertyi aina niin täyteen roinaa että sieltä ei saanut mitään vaivatta ulos. Istuin monet illat avoimen siivouskomeron edessä ja pähkäilin miten siitä saisi järkevämmän, tuloksetta. Päätin, että uuten kaapistoon ei tällaista rojujen tunkutilaa tule.
(No, toki joka kämpässä on se yksi tila, johon survaistaan joskus tavarat pois näkösältä. Mutta mielestäni eteinen ei missään nimessä saisi olla se paikka - siellä jos missä riittää säilytyshaasteita muutenkin!)
Imuri asuu edelleen eteisessä, mutta sille on varattu vain juuri sen verran tilaa kuin se vie - kenkieni alta.
Silityslauta ja pitkä mopinvarsi ovat tuossa kapeassa, mutta korkeassa osuudessa - hyvin mahtuvat ja ovat saatavilla vesiputkesta huolimatta.
Pesuaineet ja rievut löysivät paikkansa sieltä missä niitä käytetään: vessoissa ja kylppäreissä. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että pesuaineiden on oltava myrkyttömiä - ja onneksi lapsemme eivät pieninäkään osoittaneet kiinostusta pesuainepulloihin. Jos tarvitaan putkenavaajaa, se käytetään heti loppuun koska lukittua kaappia pesuainepulloille ei meillä ole.
Tämän systeemin etu on se, että kaikki tarvittava on paremmin saatavilla ja lähempänä paikkaa, jossa sitä käytetään. Vessan pesuun ei ole suurta kynnystä kun sen voi vaikka nopsasti tehdä samalla kun käy puuteroimassa nenänsä.
Liukuovikaappien asentaja ei ymmärtänyt alkuunkaan päätöstämme luopua perinteisestä siivouskomerosta ja katsoi meitä nenänvarttaan pitkin kuin pahimpia mahdollisia uusavuttomia. Sitten hän huomasi, että olin tilannut koko seinän pituiseen kaappiin yhden hyvin kapean osan ja puisteli päätään. Ärräpäät alkoivat lennellä kun vanhoja kaappeja purettiin ja niiden takaa löytyi myös vesiputki - no okei se kyllä oli meillekin yllätys. Mutta ei mikään katastrofi - putkihan mahtui hyvin olemaan kapoisessa kolossa kaiken sen lisäksi mitä siinä oli suunniiteltu säilytettävän.
Nyt, melkein 5 vuotta myöhemmin, olen edelleen tyytyväinen tarkkaan harkitun eteisen kaappimme mittoihin.
Asunnon alkuperäinen kaappi oli armottoman epäkäytännölinen 4-henkiselle lapsiperheelle. Siitä vei suuren osan siivouskomero, joka kertyi aina niin täyteen roinaa että sieltä ei saanut mitään vaivatta ulos. Istuin monet illat avoimen siivouskomeron edessä ja pähkäilin miten siitä saisi järkevämmän, tuloksetta. Päätin, että uuten kaapistoon ei tällaista rojujen tunkutilaa tule.
(No, toki joka kämpässä on se yksi tila, johon survaistaan joskus tavarat pois näkösältä. Mutta mielestäni eteinen ei missään nimessä saisi olla se paikka - siellä jos missä riittää säilytyshaasteita muutenkin!)
Imuri asuu edelleen eteisessä, mutta sille on varattu vain juuri sen verran tilaa kuin se vie - kenkieni alta.
Silityslauta ja pitkä mopinvarsi ovat tuossa kapeassa, mutta korkeassa osuudessa - hyvin mahtuvat ja ovat saatavilla vesiputkesta huolimatta.
Pesuaineet ja rievut löysivät paikkansa sieltä missä niitä käytetään: vessoissa ja kylppäreissä. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että pesuaineiden on oltava myrkyttömiä - ja onneksi lapsemme eivät pieninäkään osoittaneet kiinostusta pesuainepulloihin. Jos tarvitaan putkenavaajaa, se käytetään heti loppuun koska lukittua kaappia pesuainepulloille ei meillä ole.
Tämän systeemin etu on se, että kaikki tarvittava on paremmin saatavilla ja lähempänä paikkaa, jossa sitä käytetään. Vessan pesuun ei ole suurta kynnystä kun sen voi vaikka nopsasti tehdä samalla kun käy puuteroimassa nenänsä.
torstai 28. maaliskuuta 2013
Sinustako kirjastonhoitaja?
On vaikea keksiä toista esinettä, johon liittyisi yhtä paljon merkityksiä omistajansa sivistyneisyydestä ja älykkyydestä kuin kirja. Kirjojen tärkeänä pitäminen ylittää valtioiden rajat heittämällä.
Kun on töissä kansainvälisessä yrityksessä, voi helposti verrata oman kulttuurin arvoja muihin. Se ken koittaa keventää kahvitaukoa kysenalaistamalla suurien kirjamäärien omistamisen, sohaisee roisisti ainakin suomalaista, turkkilaista ja unkarilaista muurahaispesää (nimim. "Kokemusta on").
Muurahaispesä olisi tarjolla kotonakin. Siippa haaveilee kirjojen täyttämästä kirjastohuoneesta. En ymärrä miksi meillä pitäisi olla kirjasto kotona. Ainahan sieltä puuttuisi joku uusi kirja, jonka tahtoo lukea. Paljonko niitä kirjoja sitten pitäisi olla, että olisi tarpeeksi? Mitenkäs löytäisin haluamani kirjan kun sitä etsin? Missä kohtaa kirjamäärä on sellainen, että ne pitää luetteloida ja kategorisoida kuin oikeassa kirjastossa? Kuinka vaivalloista se huone on siivota kunnolla? Ja edelleen: eikö kirjojen säilyttäminen ja luettelointi ole ihan ammattilaisten hommaa, joka Suomessa on annettu kirjastoille?
Kirjat ovat mulle yksi mieluisimmista raivauskohteista, nimittäin harvat muut esineet esittävät niin kovia vaatimuksia kuin ne - niiden lukemista! On niitä, jotka olen saanut lahjaksi ja joku muu odottaa minun lukevan. On niitä, jotka itse tahtoisin lukea, mutta en pysty en kykene. Näitä viimeksimainittuja ovat esimerkiksi italiankieliset romaanit ja dekkarit, joihin ruostunut kielitaitoni ei enää riitä. Se on armottoman vaikea myöntää! Tuntuu todella vapauttavalta kiikuttaa kirjoja pois, että lällällläää, haen mielummin kirjastosta jotain, jonka lukeminen tuo hyvää mieltä.
Kirjastot muuten ottavat ihan mielellään lahjoituksia. Aina kun raivaan kirjoja vähemmäksi, laitan kirjastoon meiliä ja listaan mitä olen poistamassa. Lähikirjastoni on ottanut ilomielin vastaan sekä italiankielistä kirjallisuutta että kotimaisia perusteoksia - korvaavat huonokuntoisia niteitä uudenveroisilla. Siellähän ne kirjani sitten ovat, kävelyetäisyydellä ja tarkasti luetteloituina jos tahdon ne lukea:).
Kirjahyllyjen kirous on perityt tietokirjasarjat - niiden tiedot ovat vanhentuneet mutta niihin on aikanaan käytetty tolkuttomasti rahaa. Mummikin keräsi useamman kirjasarjan pienestä eläkkeestään, joka kuukausi tuli uusi arvokas kirja postissa. Nuori kollegani, jonka vanhemmat ovat kirjahamstereita, totesi virnistäen että tietokirjasarjoissa on edes se hyvä puoli, että ne näyttävät hyvältä samanvärisinä siistissä rivissä.
Niinpä niin, yhdessä sun toisessa meistä asuu pieni ammattijärjestäjä:).
Kun on töissä kansainvälisessä yrityksessä, voi helposti verrata oman kulttuurin arvoja muihin. Se ken koittaa keventää kahvitaukoa kysenalaistamalla suurien kirjamäärien omistamisen, sohaisee roisisti ainakin suomalaista, turkkilaista ja unkarilaista muurahaispesää (nimim. "Kokemusta on").
Muurahaispesä olisi tarjolla kotonakin. Siippa haaveilee kirjojen täyttämästä kirjastohuoneesta. En ymärrä miksi meillä pitäisi olla kirjasto kotona. Ainahan sieltä puuttuisi joku uusi kirja, jonka tahtoo lukea. Paljonko niitä kirjoja sitten pitäisi olla, että olisi tarpeeksi? Mitenkäs löytäisin haluamani kirjan kun sitä etsin? Missä kohtaa kirjamäärä on sellainen, että ne pitää luetteloida ja kategorisoida kuin oikeassa kirjastossa? Kuinka vaivalloista se huone on siivota kunnolla? Ja edelleen: eikö kirjojen säilyttäminen ja luettelointi ole ihan ammattilaisten hommaa, joka Suomessa on annettu kirjastoille?
Kirjat ovat mulle yksi mieluisimmista raivauskohteista, nimittäin harvat muut esineet esittävät niin kovia vaatimuksia kuin ne - niiden lukemista! On niitä, jotka olen saanut lahjaksi ja joku muu odottaa minun lukevan. On niitä, jotka itse tahtoisin lukea, mutta en pysty en kykene. Näitä viimeksimainittuja ovat esimerkiksi italiankieliset romaanit ja dekkarit, joihin ruostunut kielitaitoni ei enää riitä. Se on armottoman vaikea myöntää! Tuntuu todella vapauttavalta kiikuttaa kirjoja pois, että lällällläää, haen mielummin kirjastosta jotain, jonka lukeminen tuo hyvää mieltä.
Kirjastot muuten ottavat ihan mielellään lahjoituksia. Aina kun raivaan kirjoja vähemmäksi, laitan kirjastoon meiliä ja listaan mitä olen poistamassa. Lähikirjastoni on ottanut ilomielin vastaan sekä italiankielistä kirjallisuutta että kotimaisia perusteoksia - korvaavat huonokuntoisia niteitä uudenveroisilla. Siellähän ne kirjani sitten ovat, kävelyetäisyydellä ja tarkasti luetteloituina jos tahdon ne lukea:).
Kirjahyllyjen kirous on perityt tietokirjasarjat - niiden tiedot ovat vanhentuneet mutta niihin on aikanaan käytetty tolkuttomasti rahaa. Mummikin keräsi useamman kirjasarjan pienestä eläkkeestään, joka kuukausi tuli uusi arvokas kirja postissa. Nuori kollegani, jonka vanhemmat ovat kirjahamstereita, totesi virnistäen että tietokirjasarjoissa on edes se hyvä puoli, että ne näyttävät hyvältä samanvärisinä siistissä rivissä.
Niinpä niin, yhdessä sun toisessa meistä asuu pieni ammattijärjestäjä:).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)