Jääkaappijärkkäilyä

Parisen vuotta sitten uutiset suomalaisten roskiin heittämistä ruokamääristä kirpaisivat julmetusti.  Tänään kun pyöräytin aamiassämpylät jääkaappiin jääneistä puurontähteistä, ei kirpaise enää yhtään niin paljon.

Meillä on todella opittu käyttämään ruuantähteet hyväksi, mutta siihen tarvittiin paljon harjoitusta ja kokeiluja. Tällainen on meidän perheen ruokasysteemi nykyisin:

Viikonloppuisin syödään kokolihaa, broileria ja kalaa erilaisten kasvislisukkeiden kera. Valmistan lihoja hieman reiluja annoksia ja pilkon jääneet lihat pieniksi paloiksi ja pakastan ne. Arkipäivinä pakastetuista lihoista saa keittoja, laatikoita ja risottoja naurettavan nopeasti kun ei tarvitse odotella pitkiä kypsymisaikoja. Kahden allergisen lapsen perheessä ei ole opittu syömään eineksiä, eikä osata sitä vieläkään vaikka allergiat ovat jo helpottaneet.

Tässä listani meidän lemppari-arkiruuista:

possu/nauta --> (lisäksi chorizoa ja/tai katkarapuja ja pakastevihanneksia) --> risotto tai paella, esim Nigellan ohjeella.
kana --> (lisäksi pakastevihanneksia, linssejä, papuja) --> mulligatawny-keitto (tai tom kha keitto tai mikä tahansa kookosmaitoon tehty mausteinen keitto)
palvikinkku--> (paljon eri vihanneksia ja monenlaisia papuja) --> italialaistyylinen minestrone-keitto

Jauheliha on nopsa ruskistaa mutta tavallisesti sitäkin on vähän pakkasessa ruskistettuna, ettei tarvi syöksyä joka välissä ruokakauppaan. Ultimate-kiireruoka on valmis sipulikeitto (pussista) jauhelihalla jatkettuna (ja jos esikoiselta kysytään niin paahtolevällä ja juustolla uunissa kuorrutettuna).

Pastakastike tai kypsennetyt vihannekset päällystävät bruschettoja, joita tarjotaan nopsatekoisen kasvissosekeiton kanssa. (esim. Kukkakaalikeitto tai maa-artisokkakeitto). Jos kasviksia edes jää...esikoinen popsii niitä mielellään aamupalaksi ja me vanhemmat otamme evääksi. Jos aamiaiselta jää keitettyjä kananmunia, niistä tulee usein pieni nizzan salaatti:).

Systeemi ei toimisi ilman tenavia, joille maistuu kasvikset ja mausteet laidasta laitaan mutta harvoin eilinen ruoka sellaisenaan. Poikkeuksen tekee vain makaronilaatikko (se kelpaa aina) ja keitot, nehän vain paranee ajan kanssa. Keittoakin voi tuunata seuraavaan päivään esim. nuudeleilla. En mielelläni lämmittele toistamiseen maitoon keitettyä keittoa ja niinpä käytän paljon kookosmaitoa ja esim. lohikeittoon lisätään kermat vasta lautasella. Ja noin ylipäätään keitot ovat meidän arkipäivien pelastus. Viikolla ruuanlaittoon ei juuri kulu aikaa, viikonloppuisin kyllä.

Tämän systeemin yksi suuri etu on, että jääkaapissa ei loju epämääräisiä tähteitä kun pakastan ne heti valmistuksen jälkeen. Jääkaappi pysyy siistinä ja sieltä näkee heti mitä siellä on:). En säiliö tähteitä pakkasessakaan kauaa vaan tavallisesti jo viikonlopun kauppareissua suunnitellessa päätän mitä viikolla syödään ja teemme ostokset sen mukaan, tähteet tulee usein käytettyä viikon sisään.

Projektihommissa

Jouluvalmisteluprojekti kaikkine pienine osaprojekteineen (joulukortit, lahjat, lahjojen paketointi, lahjojen toimittaminen saajilleen, jne jne) on pikkuhiljaa saapumassa päätökseen. Toistan saman projektin joka vuosi siitä suuresti nauttien, onhan se osa joulunodotusta. Mutta samalla joka vuosi huokaisen syvästä helpotuksesta kun projekti lähenee valmistumistaan ja alkaa joulunajan projektirauha. Tai siihen ainakin pyrin.

Työprojektit ovat tietysti oma lukunsa, mutta ne pysyvät visusti työpaikalla (yleensä). Kotiprojekti ilmenee jonkinlaisena nyssykkänä tai pinona nurkassa, kaapissa tai hyllyllä jonne sen jotenkuten saa tungettua mutta josta se väistämättä pomppaa silmille. "käy läpi", "vie pois", "tee valmiiksi".

On aika mahdoton rentoutua, jos joka asia mitä ympärilläsi näet, lähettää vaatimuksia siitä mitä pitäisi tehdä. Suuri syy käsityöangstiini on juurikin se, että niin moni aloittamani työ jäi projektiasteelle ja olen aikoinaan rääkännyt itseäni näillä keskeneräisillä tekeleillä vain säilyttämällä niitä liian pitkään. Ihan turhaan, roskiin ne meni lopulta kaikki. Kirjojen kanssa meinasi käydä vähän sama juttu, joten vähensin niitäkin rajusti. Kodinraivaus on mitä suurimmassa määrin projektien karsimista. Aika usein se tarkoittaa luovuttamista; tätä en ehdi enkä jaksa tehdä nyt enkä aio muuten tehdäkään - olkoon tekemättä!

Siitä raivaamisestakin tulee helposti projekti; maailma tulee harvoin valmiiksi kerralla ja sen sivutuotteena syntyy usein "pyörähdä kierrätyskeskuksessa" tai "mene kirppikselle"-tyyppisiä uusia projekteja. Ja nyssyköitä eteiseen ja varastoon. Vinkkini kodinraivausta aloittelevalle: aloita pienin askelin ja tee suunnitelma varmasti eteen tuleville sivuprojekteille. Päätä minne säilöt kirppikselle tai kierrätyskeskukseen menevät tavarat ja koska aiot nämä asiat hoitaa.

Kotitonttu toivottelee rentouttavaa joulunaikaa. Vältelkää projekteja:).

Käsillä tekemisestä

Eilisiltana löysin itseni tekemästä käsitoitä. Tätä ei tapahdu usein. Jos nimilappujen ompelemista lasten vaatteisiin ei lasketa, voin ihan käsi sydämmellä sanoa etten ole tehnyt käsitöitä vuosiin.

Ihan puskista ei eilisiltainenkaan tullut - onhan materiaali (lasten huoneen verhokankaat) ollut valmiina ja tarve (pienemmän pojan lelusäilytys) tiedostettuna jo puolisen vuotta. Projekti vaatii myös paikan (jossa on ompelukone), ja siksipä kankaat matkasivat kesälomakasseissamme vanhempieni kodin ja mökin väliä viikkokausia. Otollinen tilanne (sadepäivä eikä mitään muuta tekemistä) ei kuitenkaan toteutunut, joten kesäloman loputtua viikkasin kankaat takaisin säilytyspaikalleen tyytyväisenä siitä että lomalla riitti paistetta. 5-vuotias jäi odottamaan lelupussukoitaan.

Pakotin itseni toimeen siis eilisiltana, kun olimme käymässä äitini ompelukoneella varustetussa huushollissa. Aika pian asiaan tarttumisen jälkeen muistin miksi teen tätä niin aniharvoin - kaikki tuntuu vieraalta ja vaikealta. Ei ollut kaavoja, joten A4-arkki määritti pussukoiden kokoa. Pieleen meni silti, sillä  palat eivät olleet enää samankokoisia kun niitä sovitteli yhteen. Ensimmäisestä saumasta lähtien venyttelin tiukkaa puuvillakangasta, koska se kävi vääntymään rypyille vaikka mitä yritti.  Rypyt jäivät ompeleen alle, en jaksanut korjata virhuja, mielipaha alkoi kasaantua. Lelukassin kahvojen kääntäminen oikeinpäin vei yksinään about sen verran kun olin ajatellut koko urakkaan käyttää aikaa. Kun tuntien hammasten kiristys oli ohi, silmien alla lepäsi omien kätösten työnjälki. Valitettavasti.

Ja samalla tiedän, että jotkut tekevät käsitöitä suuresti nauttien. Nostan hattua kollegalleni, joka on käsityöihmisiä. Kummilasten lahjat tehdään aina itse ja hänen huoliteltua persoonallista tyyliään alleviivaa usein joku ajatuksella suunniteltu itsetehty uniikki asuste. Olin vähintäänkin hämmentynyt, kun sain pari viikkoa sitten kutsun työpaikan "jämälankailtaan". Jämälankailtaan. Seura olisi ollut mitä parhain  - mutta oikeasti: ei meillä ole jämälankoja enkä halua keneltäkään sellaisia. Meillä on yksi (valkoinen puuvilla-)lankakerä, jota käytetään lähinnä paistin sitomiseen, siksi sen paikka on keittiön kaapissa. Puikot ja virkkuukoukku löytyvät talosta myös - lääkintätarvikkeista koska ne on hankittu silloin kun esikoisella oli käsi kipsissä. En ole pidellyt puikkoja käsissäni kutoakseni sitten peruskoulun.

Onneksi kätösillä voi tehdä jotain muutakin näkyvää kuin niitä käsitöitä. Järjestelyintoni alkoi jo päiväkoti-ikäisenä ja se on kestänyt opiskeluajat ja perheen perustamisen ruuhkavuodet. Saatan kauniina sunnuntaina lähettää miehen ja lapset pariksi tunniksi ulos, että saaan itse upottautua jonkun kaapin perkaamiseen.  Aika ja paikka unohtuvat ja ihana flow valtaa mielen. Parin tunnin järjestelyn jälkeen tuntuu että myös ajatukset ovat järjestyksessä, olo on ihanan rento ja raukea. Kätteni töiden jälki on vain yhden kaapinoven takana. Tai silitys sitten;  se puhtaan pyyin tuoksu...aika pysähtyy.. pinoan hartaana sileitä vaatekappaleita jämpteihin  pinoihin ja nautin joka hetkestä...

Perheemme arkea hallitsee tälllä hetkellä isäni pitkälle edennyt Altzheimerin tauti. Eräs toinen työkaveri kaivoi TED-talkista puheenvuoron, jossa nuori nainen, Alzheimeria sairastavan vanhan miehen tytär hänkin, kertoo miten hän aikoo valmistautua tautiin tekemällä käsitöitä! Muistamaton isäukko osaa edelleen tehdä käsitöitä ja se rentouttaa häntä. Tytär on alkanut opetella käsitöiden tekemistä ja toivoo että se alkaa sujua ajattelematta siihen mennessä kun tauti iskee. Kun työkaveri kesken lounaan kysyi, joko olen videon ohjeen mukaan alkanut tehdä käsitöitä, meinasin vetää hernekeitot väärään kurkkuun.  Pitäisikö minunkin nyt käyttää elämäni hyvät vuodet vastentahtoiseen virkkaamiseen ja nypläämiseen, että voin jatkaa niitä sitten kun (tai jos!) olen laitoksessa enkä tajua enää maailmanmenosta mitään?

No enpä taida. Mutta voinhan aina kirjoittaa hoitotahtooni, että laitokseen joutuessani toivon, että huoneeseeni tuotaisiin joka päivä laatikollinen roinaa järjestettäväksi tai papereita mapitettavaksi:).

Inspiksen kourissa:)

No huhhuh miltä ammattijärjestäjän keittiössä näyttää...

Juomapullot ja muovirasiat säilövä vetolaatikko on ollut jo pitkään tämännäköinen. Olen kestänyt epäjärjestystä yllättävän kauan luottaen siihen että inspiraatio iskee lopulta.

Asiaan tarttumista on lykännyt pakasterasioiden suuri määrä. Tavallisesti tähän aikaan vuodesta pakasterasiat ovat täynnä marjoja ja hyvässä järjestyksessä pakastimessa mutta tänä vuonna näin ei ole. Rasiat unohtui ottaa mukaan mökille ja vadelmat, mustikat ja puolukat pakattiin siellä pakastuspusseihin. Vain kotona pakastettavat mansikat muistui laittaa rasioihin. Kotipihan marja-aronia oli tänä syksynä harvinaisen huonosatoinen ja näin ollen rasioissa pakastettava marja-aroniamehu jäi saamatta. Rasiat jäivät kaappien täytteeksi.

Pääkoppa on työskennellyt asian kanssa insipistä odotellessa. Olen hitaasti mutta varmasti perustellut itselleni sen, että jatkossa marjat säilötään muovipusseihin (vievät paljon vähemmän säilytystilaa ja niihin voi suoraan kirjoittaa pussin sisällön - mansikkarasioihin lätkittiin alkukesästä Nalle Puh-tarroja kun maalarinteipit ja etikettitarrat olivat loppuneet...nuo pakasterasiat ovat lisäksi arkikäytössä aika ällöjä, jäävät helposti limaisen oloisiksi pesun jälkeenkin ja tulevat helposti laikukkaiksi). Kun päätös pakasterasioiden rajusta vähentämisestä on jo syntynyt, voi vain jäädä odottamaan sitä autuasta hetkeä kun tajuaa että mä en enää halua avata tämännäköistä keittön laatikkoa. Mulle se hetki tuli tänään:).

No ensimmäinen inventaario - tuon verran roipetta mahtuu muka yhteen vetolaatikkon. Tsiisus.Tuossa kasassa oli 10 pakasterasiaa ja yläkaapista löytyi vielä 11. Ja kansia laskin 27, hmmm...

Samalla energialla kävin sitten läpi kaikki keittiön vetolaatikot ja alakaapit. Ja jääkaapin ja pakastimen yläkaapit. Jynssäsin aterinlaatikot puhtaiksi ja pesin ison kasan muka puhtaita astioita nyt todellakin puhtaaksi. Lähes kaikki kattilat sai kyytiä pata-padalla. Inventoin keittokirjat.

Inspis ei hellittänyt siinäkään kohtaa kun lemppariohjelmani alkoi tulla töllöstä - ja raivausta oli tuossa kohtaa takana jo puolitoista tuntia. Kävin keittokirjapinon läpi tanssien lomassa ja juoksin mainoskatkoilla keittiöön jatkamaan kattiloiden kuurausta.

Mummuille tarjotaan pakasterasioita ja jos heillä ei ole tarvetta, ne lisätään kierrätyspinoon. Grillipihdit lähtivät varastoon sinne missä muutkin grillitarvikkeet ovat.

Kierrätykseen lähtee aikamoinen pino keittokirjoja ja keittokirjateline (hei, henkari on paljon parempi ja vie vähemmän tilaa).

Roskiin lähtee yksi rikkinäinen pakasterasia, tikkuuntunut puuhaarukka ja iso pino vanhoja käyttöohjeita, ja lehtiä, joita oli tungettu kaappien syövereihin.







Ainiin ja se inspislaatikko - tältä se näyttää nyt:)

Reseptijärkkäilyä

Tänä syksynä ei ole tarvinnut miettiä mitä laitetaan ruuaksi:).

Olen nimittäin aloittanut ruoka- ja leivontareseptien järjestämisen. Kokoan lempparireseptejäni vihkoon - jos löydän reseptin jota en ole tehnyt aikoihin, testaan sen vielä kerran ennen kuin se hyväksytään vihkoseen.

Ohjeita, joita en ole käyttänyt vuosiin, on pilvin pimein. Jotkut vaan ovat painuneet unohduksiin ja toisista tulin siihen käsitykseen että ei kelpaa lapsille (kunnes testin jälkeen totean että kelpaahan). Ja sitten se kolmas ryhmä: hienot ruoka-annokset, jollaisia kyllä haluaisin loihtia, mutta ovat liian työläitä työssäkäyvälle perheenäidille.

Säilöin reseptejä ensin kodinkansiossa, sitten kuminauhakiinnitteisessä muovikansiossa. Teoriassa kaikki yhdessä paikassa ja järjestyksessä, mutta silti vähän hankalasti saatavilla. Käyttöä varten esille otettu resepti pyöri pöydillä päiväkaudet, kun olisi pitänyt ottaa kansio uudelleen esille sen laittamiseksi takaisin paikalleen. Reseptien selaaminen oli myös vähän työlästä, mikä johti siihen että meillä syötiin usein niitä samoja ruokia, jotka muistin ilman ohjetta. 

 

 

 

En oikein tohtinut koota reseptejä yksiin kansiin, koska ajattelin että kunnon emäntä päivittää ruokatarjontaansa säännöllisesti ainakin lisäämällä sinne uusia trendikkäitä ruokia. Usein.

Nythän on kuitenkin niin, että olen jämähtänyt niihin samoihin tuttuihin, turvallisiin, meidän perheelle maistuviin ruokiin. Hyvin harvoin arkena kokeilen jotain uutta ja erilaista. Lempireseptini mahtuvat vallan mainiosti tavalliseen vihkoon - ja tilaa jää vielä useille uusille lemppareille.

Nyt jos näen lehdessä uuden mielenkiintoisen ruokareseptin, suunnittelen sen tulevan viikon ruokalistalle testiin ja siitä vihkoon.

Ja vaikka vihko on vielä kesken ja useat reseptit vielä odottavat vanhassa muovikansiossa mukaanpääsyään niin täytyy kyllä reteillä että onhan tämä yksi vihko nii-in kätsy:)

Ta-daa!

Kaapista käyttöön - nyt!

Kesälomien jälkeen on taas raivattu kodin kaappeja vanhaan malliin. Päiväkodille vietiin yksi säilytyskaluste ja laatikollinen hiekkaleluja ja kierrätyskeskusta varten kerätään toista laatikkoa. Aina näitä poispistettäviä vaan löytyy.

Olen ottanut säännöksi sen, että jos tavaralle on vielä käyttöä, sen käytön on oltava nyt. Näinpä käyttöön lähtivät 9v kaapissa olleet Nalle Puh-pahvilautaset. Ne ostettiin aikanaan esikoisen 3-vuotissynttäreille, mutta ostin turhan reilusti, yksi paketti jäi yli. Pakettia säilytettiin kaapeissa kaikki nämä vuodet...


...ensin siksi, että seuraaville synttäreille tai nimppareille ne varmaan tulevat hyvään käyttöön - no eipä tulleet, esikoinen kasvoi Nalle Puh-kaudestaan ulos alta aikayksikön.

...sitten siksi, että jospa meille tulee joskus toinen pieni - no tulikin mutta ei koskaan innostunut Nalle Puhista.

...ja sitten vaan siitä syystä että eihän nyt avaamatonta pahvilautaspakettia voi poiskaan heittää.

Tuli sitten loppukesästä esikoisen 12v-synttärikemut sukulaisille ja tuttaville ja otin itseäni niskasta kiinni. Laitoin Nalle Puh-lautaset noutopöytään päättäen pysyä lujana kun esimurrosikäiseni ja samanikäiset  juhlavieraansa naukuvat yhteen ääneen tylsiä ja lapsellisia pahvilautasia (olihan siis pikkuveikallakin 5v-kaverisynttäreillään Clone Wars-lautaset ja muut). 

Lopputulema oli se, että yksikään lapsi ei kiinnittänyt mitään huomiota lautasten kuviointiin vaan keksit ja kakut löysivät nopsasti tiensä pöytään laitetuille pahvilautasille ja pikku suukkuihin. 

Eli jos sillä on käyttöä, sen käytön pitää olla nyt tai se jää kaappiin vuosikausiksi...

Käyttökelpoinen - mutta käytätkö?

Tultiin kotiin pitkältä mökkireissulta ihanan tyhjien vaatekaappien maahan. Eihän kaappeihin jäänyt kuin muutama työvaate kun suurin osa garderoobista matkasi mukana mökiltä toiselle olemattomien pyykkäysmahdollisuuksien vuoksi.

Pyykkirumban jälkeen alkoi kaappien uudellentäyttö - siinä huomasin että isännän kaapissa oli kyllä hyvinkin täyttä jo ennestään. Yhden korin täytti iso fleecetakki, josta loin puolisolle tietynlaisen kysyvän katseen. "Tää on kyllä ihan käyttökelpoinen", hän vastasi ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan.

Oli pakko kysyä, että "no käytätkö?":). Hän katsoi takkia uudelleen ja totesi, että onhan tuo ollut kaapissa jo monta vuotta mutta eipä oo tullu käytettyä. (Eikä sitä ole itse hankittukaan, saatu lahjaksi jostain projektista aikoja sitten). "En mä taida olla oikein fleecetakkityyppiä".

Tässä taas hyvä muistutus siitä, että vaikka tuote on täysin käyttökelpoinen, sille ei silti välttämättä ole käyttöä! Tämä on hyvä muistaa sekä aleostoksilla että varastoa raivatessa - käyttökelpoista tavaraa varmaan on pilvin pimein ... mutta ostettavia ja säilytettäviä ovat vain ne, joille on myös sitä käyttöä.

Ja näin meiltä lähti kiertoon käyttökelpoinen, lämmin ja pehmoinen iso fleecetakki:).