Kotia raivatessa tulee usein käsiin tavaroita, joita ei muistanut olevan enää olemassakaan. Ne on toimettomina tungettu jonnekin kaapin pohjalle ja jätetty sinne. Kun tavara osuu käteen, muistuu kyllä helposti sen hankinta ja siitä koitunut hetkellinen mielihyvä. Ja heti perään tulee tämän hetken suuttumus siitä että annoin periksi mokomalle heräteostokselle. Hetken niin ihanalta tuntunut ostos muuttuu taakaksi, jota siirtelee paikasta toiseen.
Ostaminen tuntuu ihanalta mutta monesti jo kotiintullessa huomaan, että eihän tää oma koti ollutkaan sellainen valkoinen paratiisi, jossa yksi pieni pastellisävyinen tyyny muuttaa kerralla koko huoneen olemuksen.Menin taas ostamaan mielikuvan kodista, jota ei yhdellä tyynyllä tehdä.
Kodin järjestämisessä ja tavaroiden karsimisessa on se hyvä puoli, että kaupoissa kulkiessa on erittäin helppo kuvitella mikä tahansa kippo tai koriste-esine siihen pinoon josta myöhemmin tuskailee, että mihin nuo voisi tunkea:). Oma kokemukseni on että mitä enemmän raivaat, sitä vähemmän myös päädyt ostamaan, sillä jo ajatus uuden tavaran tuomisesta kotiin alkaa ahdistaa.
Toki ostan ja usein - nelihenkiselle perheelle on aina jotain ostettavaa. Käytän verkkokauppoja täsmäostoksiin. Shoppailemaan lähden edelleen mieluusti, mutta suunnitelman kanssa, en tekemään heräteostoksia. Usein palaan tyhjin käsin kotiin ja se tuntuu oikein hyvältä se!
Älä osta mitään päivää vietetään huomenna 30.11.!
torstai 29. marraskuuta 2012
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Mutta tätä voi vielä tarvita!
Mieheni sai joskus työpaikaltaan t-paidan, joka sanoma puhutteli: "Wireless is less wire mess". Paita on jo hävitetty, mutta sen sanoma ei unohdu...
Huomasin sitten lajitelleeni yhteen nippuun 5 täysin identtistä scart-johtoa.
Alakerran tv-hässäkässä on tietenkin käytössä jo useampi scart-johto, joten huikkasin miehelleni että montako vara-scart-johtoa meillä tarvitaan. Mies puuskutti portaat ylös silmänräpäyksessä ja heilutti yhtä scart-johtoa silmieni edessä: "tajuutsä että nää maksaa viiskymppiä kappale?".
Tajuan toki - mutta kysymys olikin että miksi niitä pitää olla niin monta.Tuskin olemme investoineet scart-johtoihin sillä oletuksella että niiden arvo nousee ykskaks taivaisiin. Uskon, että joka ikinen johto on käyty hakemassa kaupasta erikseen kun on tultu siihen tulokseen että meillä ei ole yhtään ylimääräistä. Heitin pallon takaisin siipalle: mites voitaisiin välttää se että tarvitsee hakea kaupasta kuudes samanlainen...?. Mies katseli hetken lattialle levittämääni johtokasaa ja mutisi, että jotekin näitä johtoja pitäisi saada vähennettyä...
Bingo:)
Lähteä saivat rikkinäiset puhelimet piuhoineen ja johdot joista ei tunnistettu enää mihin laitteisiin ne kuuluvat (itse laitteet ovat saaneet varmasti saaneet kyytiä jo aikaa sitten). Jäljellejääneet johdot lajiteltiin ja pussitettiin ja laatikoihin kirjattiin tarkasti mitä mikäkin laatikko sisältää. Noh, meillä on edelleen 5 vara-scart-johtoa.
Urakka kesti kolmisen tuntia mutta tulos puhuu puolestaan: vaatehuoneessa on nyt 1 tyhjä laatikko!
Yksi konkreettinen tavoite!
Yhden kodin raivaaminen roinasta on tuntuu loputtomalta urakalta. Yksi tilakaan ei tule kerralla valmiiksi vaan tuntuu että siihen joutuu palaamaan uudelleen ja uudelleen. Varastoa on tyhjätty nyt melkein puoli vuotta ainakin kerran kuussa ja yhä sieltä löytyy poisheitettävää. Viimeksi tänään:)
Yritän selkiyttää raivaamista asettamalla itselleni konreettisen tavoitteen. Yksinkertaisuudessaan tavoite on tämä: Jouluun liittyvät tavarat - koristeet, tonttulakit,jne., yhteensä 4 laatikollista - pitää saada varastosta sisälle vaatehuoneeseen.
Aloitan jouluvalmistelut näin lokakuussa ja usein raahaan jo laatikon tai pari tarvikkeita sisälle eteiseen pyörimään. Viimeistään joulukuun alussa kaikki 4 laatikkoa ovat muutenkin ahtaassa lapsiperheen eteisessä härnäämässä meitä loppiaiseen asti. Tai pitempäänkin, siihen asti että tämä tonttu saa kerättyä joulun taas laatikoihinsa ja viitsii kylmää talvisäätä uhmaten viedä laatikot varastoon. Pahimmassa tapauksessa kompastelemme joululaatikoihin kokonaisen kvartaalin!
Vaatehuoneeseen on myös kertynyt jokunen pahvilaatikko. Niissä on piuhoja, koristeita, pöytäliinoja ja varmaan aika paljon sellaista tavaraa, jonka olemme jo unohtaneet. Nyt on aika ottaa laatikot alas hyllystä ja katsoa miten tavaraa saa vähennettyä niin että joulukoristeet saavat täältä paikan. Arvioin, että jos saan tyhjennettyä 3 -4 vaatehuoneen pienempää laatikkoa, saan niihen mahtumaan ne joulutavarat, joita todella tarvitsemme.
Tavoite ei tule olemaan helppo, sillä olen tehnyt raivausta jo vuosia... ihan helposti poisheitettävää höttöä mikään laatikko ei sisällä. Mutta toimeen vain sillä toteutettu urakka vilkkuu silmissäni kirkkaana: tämän vuoden jälkeen meillä ei enää kompastella joululaatikoihin!!!
Yritän selkiyttää raivaamista asettamalla itselleni konreettisen tavoitteen. Yksinkertaisuudessaan tavoite on tämä: Jouluun liittyvät tavarat - koristeet, tonttulakit,jne., yhteensä 4 laatikollista - pitää saada varastosta sisälle vaatehuoneeseen.
Aloitan jouluvalmistelut näin lokakuussa ja usein raahaan jo laatikon tai pari tarvikkeita sisälle eteiseen pyörimään. Viimeistään joulukuun alussa kaikki 4 laatikkoa ovat muutenkin ahtaassa lapsiperheen eteisessä härnäämässä meitä loppiaiseen asti. Tai pitempäänkin, siihen asti että tämä tonttu saa kerättyä joulun taas laatikoihinsa ja viitsii kylmää talvisäätä uhmaten viedä laatikot varastoon. Pahimmassa tapauksessa kompastelemme joululaatikoihin kokonaisen kvartaalin!
Varaston hyllyssä laatikot näyttävät niin viattomilta mutta eteisessä ne ovat katastrofi!
Vaatehuoneeseen on myös kertynyt jokunen pahvilaatikko. Niissä on piuhoja, koristeita, pöytäliinoja ja varmaan aika paljon sellaista tavaraa, jonka olemme jo unohtaneet. Nyt on aika ottaa laatikot alas hyllystä ja katsoa miten tavaraa saa vähennettyä niin että joulukoristeet saavat täältä paikan. Arvioin, että jos saan tyhjennettyä 3 -4 vaatehuoneen pienempää laatikkoa, saan niihen mahtumaan ne joulutavarat, joita todella tarvitsemme.
Tavoite ei tule olemaan helppo, sillä olen tehnyt raivausta jo vuosia... ihan helposti poisheitettävää höttöä mikään laatikko ei sisällä. Mutta toimeen vain sillä toteutettu urakka vilkkuu silmissäni kirkkaana: tämän vuoden jälkeen meillä ei enää kompastella joululaatikoihin!!!
tiistai 2. lokakuuta 2012
Mustasukkaista porukkaa
"isot asiat eivät saa ihmisiä sekopäisiksi vaan kiireessä katkeava kengännauha"
Kodin järjestykssä ihan pienestä asiasta voi todella mennä hermo. Meillä se pieni asia on nilkkasukat.
Nelihenkisessä huushollissa nilkkasukilla on joukkovoimaa. Lisäksi perheeseemme kuuluu ravinnokseen sukkia popsiva pesukone. Tästä huolimatta käytämme paljon tummia ja mustia sukkia, jotka on mahdollisimman vaikea erottaa toisistaan - varsinkin märkinä. Se on kuulkaa rankka paikka kun koitetaan päättää kenen vuoro on selvitellä pesukoneen pohjalle jäävä märkä sukkakasa. Pesuhuoneeseen on perustettu kohtauspaikka, jossa parittomat sukkaparat etsivät kumppania tositarkoituksella.
Onneksi älysin kerran avautua tästä ongelmasta ystävälle, sillä hänellä oli heti ratkaisu valmiina: supi eli sukkapidike.
En tajua miten tämä innovaatio oli jäänyt multa huomaamatta, sillä näitä saa ihan tavallisen ruokakaupan siivoushyllystäkin. Poikalapsille tämä sopii lisäksi erityisen hyvin sillä tämähän nyt muistuttaa jotain mielenkiintoista mekaanista pikku vempainta - sukat on ihan kiva tuoda pyykkikoriin kun ne voi supittaa ja jättää roikkumaan pyykkikorin reunaan. Pyykkivuorolainen nostelee sukat supeineen koneeseen ja sieltä narulle.
Toki pesukoneemme joskus nälkäänsä avaa yhden tai kaksi sukkaparia - mutta valtaosan saamme supitettuina takaisin.
Toinen hyvä pyykkärin apu on vaatteista irtoavaa väriä keräävä liina. Meillä tahtoo hienopesua vaativat pyykit jäädä pyykkikorin pohjalle koska niitä on niin vähän - näiden liinojen avulla saan yhdisteltyä muuten olemattomaksi jääviä koneellisia.
Kurssikaverini Katriina on koonnut kokonaisen listan vinkkejä pyykkikaaoksen helpottamiseksi:
http://www.onneksi.fi/15-tapaa-kesyttaa-pyykkikaaos/, poimipa sieltä myös mieleisesi!
Kodin järjestykssä ihan pienestä asiasta voi todella mennä hermo. Meillä se pieni asia on nilkkasukat.
Nelihenkisessä huushollissa nilkkasukilla on joukkovoimaa. Lisäksi perheeseemme kuuluu ravinnokseen sukkia popsiva pesukone. Tästä huolimatta käytämme paljon tummia ja mustia sukkia, jotka on mahdollisimman vaikea erottaa toisistaan - varsinkin märkinä. Se on kuulkaa rankka paikka kun koitetaan päättää kenen vuoro on selvitellä pesukoneen pohjalle jäävä märkä sukkakasa. Pesuhuoneeseen on perustettu kohtauspaikka, jossa parittomat sukkaparat etsivät kumppania tositarkoituksella.
 |
| 2 eksynyttä sukkaparkaa kohtauspaikalla |
Onneksi älysin kerran avautua tästä ongelmasta ystävälle, sillä hänellä oli heti ratkaisu valmiina: supi eli sukkapidike.
En tajua miten tämä innovaatio oli jäänyt multa huomaamatta, sillä näitä saa ihan tavallisen ruokakaupan siivoushyllystäkin. Poikalapsille tämä sopii lisäksi erityisen hyvin sillä tämähän nyt muistuttaa jotain mielenkiintoista mekaanista pikku vempainta - sukat on ihan kiva tuoda pyykkikoriin kun ne voi supittaa ja jättää roikkumaan pyykkikorin reunaan. Pyykkivuorolainen nostelee sukat supeineen koneeseen ja sieltä narulle.
 |
| Supitetut sukat pyykkinarulla - mikä ihana näky:) |
Toki pesukoneemme joskus nälkäänsä avaa yhden tai kaksi sukkaparia - mutta valtaosan saamme supitettuina takaisin.
Toinen hyvä pyykkärin apu on vaatteista irtoavaa väriä keräävä liina. Meillä tahtoo hienopesua vaativat pyykit jäädä pyykkikorin pohjalle koska niitä on niin vähän - näiden liinojen avulla saan yhdisteltyä muuten olemattomaksi jääviä koneellisia.
Kurssikaverini Katriina on koonnut kokonaisen listan vinkkejä pyykkikaaoksen helpottamiseksi:
http://www.onneksi.fi/15-tapaa-kesyttaa-pyykkikaaos/, poimipa sieltä myös mieleisesi!
lauantai 22. syyskuuta 2012
Saisiko olla lisää säilytystilaa?
Määritelmän mukaan kaasu täyttää kokonaan sen tilan jossa on. Myös tavaroilla on tällaisia kaasumaisia ominaisuuksia. Tuntuu että mikä tahansa säilytyskaluste on kirottu sillä ei aikaakaan niin se täyttyy äärimmilleen roinasta.
Eräs vuokra-asuntomme oli varustettu hulppeilla säilytyskaapeilla. Eteisen lisäksi myös olohuoneen yksi kokonainen seinä oli syvä liukuovikomero. Alkuun esittelimme ylpeinä ystäville tyhjiä komeroita mutta kohta kaapit olivat jo täynnä...no en tänä päivänä muista mitä. Muistaakseni ainakin tyhjiä pahvilaatikoita säilytettiin olohuoneen kaapeissa kaiken varalta.
Tuosta säilytysihmeestä muutimme ensimmäiseen omistusasuntoomme, jossa elämäntyylin oli oltava huomattavasti askeettisempi. Makuuhuoneessa oli vain kaksi 50cm leveää kaappia, yksi per henkilö. Katselin juuri loppukesästä vanhalta kotivideolta sitä päivää kun mieheni nikkaroi kaapit maksimaalista säilytystä varten: ylös vaatetanko, alas oli ostettu 4 metallikorin setit. Siihen sitten mahtui yhden työssäkäyvän aikaihmisen vaateparsi. Vuoden kuluttua syntyi esikoisemme, jonka kanssa asustimme tuossa kaksiossa 3 vuotta. Muistan ne keskustelut joita käytiin kaupoissa kun halusimme ostaa jotain uutta - noniin mitäs heitetään kotoa pois?
Kerrostalokaksio päivittyi sittemmin yli kaksi kertaa suurempaan rivitaloneliöön mutta myös täällä on tullut seinät vastaan. Tämän vuoden keväällä kävin päässäni monta kertaa läpi sitä että mihin voi perheen pyörät laittaa kun ne eivät mahdu varastoon. Asukasyhdistys otti niitä joskus pommisuojiin mutta saattaa kestää parikin kuukautta että joku tulee avaamaan sieltä ovia ja antamaan pyörät keväällä (tai siis jo keskikesällä!) käyttöön. Takapihan terassilla ovat olleet monta talvea pressun alla mutta pressu lentää talven tuulissa ja keväällä pörät ovat jään ja loskan ruostuttamia. Mietin jo miten ne saisi mahtumaan huoltoluukuista terassin alle. Koin jonkinsortin valaistumisen kun tajusin että varasto pitää tyhjentää siitä mitä siellä ikinä onkaan että pyörät mahtuvat sinne:).
Varaston tyhjennys ajoittui täysin sattumalta ensimmäiseen kansalliseen siivouspäivään. Tyhjensin rivin varastohyllyjä - käytännössä roskiin. Mutta itse hyllyt pistin kasaan pihallemme ja sutaisin niiden päälle lappusen "tarvitsetko varastohyllyä?- ole hyvä!". Ajattelin siirtyä keittön ikkunaan seurailemaan näyttääkö kukaan ohikulkija edes kiinnostuneelta hyllyistä. Käytännössä ehdin juuri ja juuri eteisestä keittiöön näkemään verhon raosta sen ensimmäisen ohikulkijan, joka nappasi hyllyt mukaansa.
Sydän kylmänä seurasin loittonevaa verkkaripukuista naista, joka kantoi puisia hyllyelementtejämme. Nimittäin siinä kyllä lähti vahinko kiertämään...
Eräs vuokra-asuntomme oli varustettu hulppeilla säilytyskaapeilla. Eteisen lisäksi myös olohuoneen yksi kokonainen seinä oli syvä liukuovikomero. Alkuun esittelimme ylpeinä ystäville tyhjiä komeroita mutta kohta kaapit olivat jo täynnä...no en tänä päivänä muista mitä. Muistaakseni ainakin tyhjiä pahvilaatikoita säilytettiin olohuoneen kaapeissa kaiken varalta.
Tuosta säilytysihmeestä muutimme ensimmäiseen omistusasuntoomme, jossa elämäntyylin oli oltava huomattavasti askeettisempi. Makuuhuoneessa oli vain kaksi 50cm leveää kaappia, yksi per henkilö. Katselin juuri loppukesästä vanhalta kotivideolta sitä päivää kun mieheni nikkaroi kaapit maksimaalista säilytystä varten: ylös vaatetanko, alas oli ostettu 4 metallikorin setit. Siihen sitten mahtui yhden työssäkäyvän aikaihmisen vaateparsi. Vuoden kuluttua syntyi esikoisemme, jonka kanssa asustimme tuossa kaksiossa 3 vuotta. Muistan ne keskustelut joita käytiin kaupoissa kun halusimme ostaa jotain uutta - noniin mitäs heitetään kotoa pois?
Kerrostalokaksio päivittyi sittemmin yli kaksi kertaa suurempaan rivitaloneliöön mutta myös täällä on tullut seinät vastaan. Tämän vuoden keväällä kävin päässäni monta kertaa läpi sitä että mihin voi perheen pyörät laittaa kun ne eivät mahdu varastoon. Asukasyhdistys otti niitä joskus pommisuojiin mutta saattaa kestää parikin kuukautta että joku tulee avaamaan sieltä ovia ja antamaan pyörät keväällä (tai siis jo keskikesällä!) käyttöön. Takapihan terassilla ovat olleet monta talvea pressun alla mutta pressu lentää talven tuulissa ja keväällä pörät ovat jään ja loskan ruostuttamia. Mietin jo miten ne saisi mahtumaan huoltoluukuista terassin alle. Koin jonkinsortin valaistumisen kun tajusin että varasto pitää tyhjentää siitä mitä siellä ikinä onkaan että pyörät mahtuvat sinne:).
Varaston tyhjennys ajoittui täysin sattumalta ensimmäiseen kansalliseen siivouspäivään. Tyhjensin rivin varastohyllyjä - käytännössä roskiin. Mutta itse hyllyt pistin kasaan pihallemme ja sutaisin niiden päälle lappusen "tarvitsetko varastohyllyä?- ole hyvä!". Ajattelin siirtyä keittön ikkunaan seurailemaan näyttääkö kukaan ohikulkija edes kiinnostuneelta hyllyistä. Käytännössä ehdin juuri ja juuri eteisestä keittiöön näkemään verhon raosta sen ensimmäisen ohikulkijan, joka nappasi hyllyt mukaansa.
Sydän kylmänä seurasin loittonevaa verkkaripukuista naista, joka kantoi puisia hyllyelementtejämme. Nimittäin siinä kyllä lähti vahinko kiertämään...
Ammattijärjestäjä, päivää!
En kouluttautunut viime talvena ammattijärjestäjäksi siksi että olisin erityisesti tarvinnut itselleni lisätekemistä. Koti, perhe ja vakityöni ohjelmistoyrityksessä pitävät huolen siitä että vapaa-aika on kortilla.
Ammattijärjestäjän kurssi sattui viikonlopulle ennen työreissua ja yhteensä nuo tarkoittivat viikon poissaoloa perheen luota. Se oli silti käytävä sillä päähäni ei juuri muuta ollut mahtunutkaan sen jälkeen kun kuulin että tällaista koulutusta on saatavilla. Kurssi oli ehdottomasti hintansa ja vaivansa väärti; yhdessä muiden koko elämänsä järjestystä miettineiden kanssa pureuduimme tavaran omistamisen ja säilyttämisen syvimpään olemukseen.
Siinä missä kurssikaverini ovat jo käärineet hihansa ja alkaneet töihin, olen saanut itse tyytyä seuraamaan heidän edistymistään vain sosiaalisen median kautta. Arki pakottaa säännöllisesti ajattelemaan ainakin nyt sitten oman kodin järjestystä ja järjestyksen ylläpitoa kriittisin silmin.
Tervetuloa seuraamaan yhden naisen matkaa kohti rivitalokodin parempaa järjestystä. Matkaa kanssani tekevät aviomieheni ja 11- ja 4-vuotiaat vilkkaat poikalapset.
p.s. Jaa mikä ammattijärjestäjä? Kurkkaa tänne: http://www.professionalorganizer.fi/.
Ammattijärjestäjän kurssi sattui viikonlopulle ennen työreissua ja yhteensä nuo tarkoittivat viikon poissaoloa perheen luota. Se oli silti käytävä sillä päähäni ei juuri muuta ollut mahtunutkaan sen jälkeen kun kuulin että tällaista koulutusta on saatavilla. Kurssi oli ehdottomasti hintansa ja vaivansa väärti; yhdessä muiden koko elämänsä järjestystä miettineiden kanssa pureuduimme tavaran omistamisen ja säilyttämisen syvimpään olemukseen.
Siinä missä kurssikaverini ovat jo käärineet hihansa ja alkaneet töihin, olen saanut itse tyytyä seuraamaan heidän edistymistään vain sosiaalisen median kautta. Arki pakottaa säännöllisesti ajattelemaan ainakin nyt sitten oman kodin järjestystä ja järjestyksen ylläpitoa kriittisin silmin.
Tervetuloa seuraamaan yhden naisen matkaa kohti rivitalokodin parempaa järjestystä. Matkaa kanssani tekevät aviomieheni ja 11- ja 4-vuotiaat vilkkaat poikalapset.
p.s. Jaa mikä ammattijärjestäjä? Kurkkaa tänne: http://www.professionalorganizer.fi/.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)