Paljonko on tarpeeksi (lapsille vaatteita...ja missä ne kuuluu säilyttää)?

"Paljolla pärjää aina", totesi usein ääneen eräs hyvä ystäväni kun osti useammat samanlaiset housut kerralla.

Toinen ääripää on ammattijärjestäjäkollegani, jolla on lasten vaatteille tällainen näppärä kahden hyllyn systeemi. Nostan hattua korkealle! Mutta ei tuo määrä meille ihan riitä...

Meilläkin on lastenvaatteita aika maltillisesti. KonMarie-tekniikan mukaan t-paidat ja alusvaatteet ovat pystyyn rullattuina kangaslaatikoissa. Housut rullattiin vaatehuoneen kiinteisiin mataliin hyllyväleihin. Henkareissa roikkuu pitkähihaiset paidat, mutta ongelma on että pienempi ei vielä moneen vuoteen ylety niihin.



Nyt kun meillä ollaan vakavasti harkitsemassa - taas kerran - vaatehuoneen muuttamista huonetilaksi, ollaan sen kysymyksen äärellä että paljonko mitäkin pitää olla ja miten sen mahdollisimman tehokkaasti saisi säilöttyä.

Tässäkö uusi paikka jäkkikasvun
sisävaatteille...?

Heitin poitsuille kysymyksen että voisiko teidän sisävaatteet olla eteisen kaapissa. Esikoinen innostui, kaapisto on pienellä käytävänpätkällä vessaa vastapäätä ja siinä on jo pyykkikori, johon heitetään likaiset vaatteet suihkuunmennessä. "mä voisin tästä vaan sit ottaa puhtaat vaatteet kylppäriin ku meen suihkuun", teini innostui ja huiteli käsillään tilaa vessan ja kaapin välillä:).

Hm. voishan tuo onnistua. Tosin äiteen pitäisi osallistua talkoisin just sen verran että siivousvälineitä olisi vähemmän ja ne olisi sijoitettu esim. keittiön allaskaappiin. Kaapissa on väljyyttä eli ehkä yksi hylly tarvitaan lisää. Onneksi tämä kaappi on muunneltavissa, toisin kuin vaatehuoneen hyllystö... Lienee tehtävissä...;)

"mä kyllä niinku kannatan tätä ajatusta..." (eli miten meillä taas ehkä alkaa megalomaaninen vaatehuoneprojekti...)

Perheen teini myhäili otsikossa mainitulla tavalla, kun ensimmäistä kertaa esittelin asiani vaatehuoneen muuttamisesta huonekäyttöön. Kyllähän se toinen lasten tila kiinnostaisi, vaikka sopuisasti pikkuveljen kanssa jakavatkin 4,3 x 3,6 m kokoista huonettaan. Äidin syyt tälle ajatukselle:

• Kun huoneessa pelataan ja soitetaan kitaraa, meteli yltyy ja erityisesti kitaransoitto häiritsee kaikkea muuta huoneessa samaan aikaan tehtävää toimintaa
• Teini menee nukkumaan n. tunnin pikkuveljensä jälkeen ja harhailee asunnossa etsien omaa tilaa, useinmiten päätyy äidin makuuhuoneeseen tabletteineen (sekin on tosin mulle ihan ok)
• Kun molemmilla pojilla on kavereita kylässä, tuntuu että olisi hyvä saada jaettua porukkaa kahteen tilaan - toiset tietokoneelle (kun siinä *aina* joku porukka on) ja toiset sitten muihin puuhiin. Huomaan että lapset eivät mieluusti äidin makkarissa kavereiden kanssa hengaa, enkä minäkään oikein sitä halua
• Tiedostan että esikoinen kasvaa ja tulee tarvitsemaan omaa tilaa, ja tarvisi jo nytkin opiskelua ja kokeisiin lukua varten.

Ja katse kääntyy taas vaatehuoneeseen:). Meillä on 2 isoa makuuhuonetta, mutta niissä on aika pienet ikkunat, joten huoneen jakaminen tarkoittaa, että toiselle puolelle ei riitä ikkunaa. Eikä keinotekoisesti huonekaluilla jakamisessa kuitenkaan tule oikeasti omaa tilaa, jossa olisi ns. äänieristys toisesta tilasta. (noh, ihan oikeasti äänieristystä ei tässä meidän kerrostalossa edes ole...)


Olin jo mielessäni suostunut luopumaan omasta makuuhuoneestani ja muuttamaan vaatehuoneeseen, mutta sinne ei mahdu minkäänlaista sänkyä (tai menisi liian kalliiksi kun pitäisi mittatilaustyönä teettää sänky, jossa voi nukkua vain juuri kaltaiseni kevyt kääpiö). Ja vaatehuone on niin pieni tila, että en kyllä sinne omia lapsiani laita nukkumaan. Mutta... kyllähän siellä pari neliötä on, omassa rauhassaan, oven takana, omalla lämpöpatterilla ja ilmastoinnilla varustettuna... pienen vetäytymistilan sinne saisi.


Projekti eroaa aikaisemmasta vaatehuoneprojektista siinä mielessä, että isommassa asunnossa oli paljon enemmän myös muuta säilytystilaa. Kerrostalokolmiossamme meillä on vain mun makuuhuoneeni vaatekaapit (2 kpl) ja eteisen kaappi. Koska haluan pitää jatkossakin lastenhuoneen about väljänä, se tarkoittaa että uusia vaatekaappeja ei hankita. Eli nyt ollaan todellisen haasteen äärellä...


Mutta tästä se lähtee, vaatehuone huoneeksi projekti #2. Ainakin suunnitelmatasolla....

PAPERIT...ne saa mut!?

Mun KonMari-projekti alkoi kovalla tohinalla kesällä ja on jumittunut vaiheeseen paperit.Siis oikeesti tää on sota. Paperisota!


Päätin käydä nopsaan läpi yhden kuukauden aikana taloon tulleet paperit. Ei oo nopsa homma tää. Kuukauden aikana on asioitu KELAn, pankkien, autohuollon ja lukuisten lääkärien kanssa. Vakuutusyhtiöön pitäisi tilittää sairaskuluja ja takuuajalla hajonneen kodinkoneen korjauskuluja, joita takuu ei korvannut (!).  Esikoisen rippikoulusäännöt siirtyvät paikasta toiseen kun niille ei ole omaa lokeroa. Meille ei tule ilmaisjakeluita, ei lehtiä eikä meillä harrasteta mitään mistä tulisi papereita. Ja silti näitä on ihan järkyttävät määrät...


Sitten kaapeissa on ne toiset paperit, ne tarkkaan säilötyt ja arkistoidut. Harvoin tulee tarvittua sieltä yhtään mitään. Mutta mitä saattaisi tarvita tulevaisuudessa eli mitä pitäisi oikeasti säästää?


VEROTUSTA varten tositteita pitää säilyttää 6v.
Mulla oli tapana säilöä ihan kaikki kuitit ja maksetut laskut juuri tuon 6 vuoden ajalta, kunnes totesin että ei oo mitään järkee. Kävin sitten tuossa joulukuussa läpi kuitit viimeisen 6 vuoden ajalta ja säästin sieltä vain sellaiset kuitit, jolla on jotain tekemistä verotuksen kanssa ja hävitin loput. Isoista hankinnoista on kuitenkin ne takuukuitit toisaalla. Nyt kuittiarkisto on vain edellinen kalenterivuosi.


TERVEYTEEN JA SAIRASTAMISEEN LIITTYVÄT PAPERIT
Ja näitä riittää. Omani sain karsittua kesällä KonMari-tohinassa. Lasten sairaspaperit on paljon vaikeampi nakki. Mitä pitää säästää jälkikasvun sairashistoriasta - joku aikajana kai pitäisi olla että mitä on sairastettu, kun aikaisempia sairauksia ja oireita aika usein lääkärissä kysytään?
Kysyin asiaa vakuutusyhtiöstä ja he vaativat kuittien säilytystä vuoden ajan siitä kun on tehnyt korvaushakemuksen. Heiltä ei saa mitään yhteenvetoa haetuista korvauksista per sairaus - harmi koska siitä olisi voinut olla hyötyä.
Tää on raskas nakki erityisesti henkisesti. Kuopus sairasti ensimmäisinä vuosinaan paljon ja siitä tietysti kertoo myös papereiden määrä. Esikoisen (14v) paperit mahtuvat yhteen mappiin, eikä se ole vielä edes täynnä. Kuopus on vasta 7 ja hänen papereitaan on jo kaksi mapillista. Ensimmäinen (osuvsti musta) mappi on vain hänen ensimmäisen elinvuotensa sairastamiset. Kun ajattelee kuinka ankea oli käydä viime vuosien ja erityisesti avioeroajan kuitteja läpi niin tässä on sitten kyllä toinen raskas suma - enhän mä haluisi tuota aikaa edes muistaa:(. Toisaalta, jos tuolta jotain pitäisi löytää niin kyllä se tosi vaikeaa on...

Pikkuveikan vs. isoveikan sairaspaperit...



Kaikelle muille papereille alkaa olla jo systeemi mutta oonhan mä tätä jo vuosia hinkannutkin:

• Vakuutuspaperit - säästän vain uusimman vakuutuskirjan ja viimeiset laskut vuoden ajan
• Auto - huoltoraportit yhdessä kansiossa aikajärjestyksessä
• Takuukuitit - ostojärjestyksessä, tätä pinoa tulee käytyä läpi kun uusi takuukuitti tulee
• Sopimukset  pankkien, sähköyhtiöiden, puheliyhtiöiden jne. kanssa, säilytän yhdessä paikassa
• Taloyhtiön paperit ja kodinkoneiden käyttöohjeet yhdessä paikassa, myös mahdollista seuraavaa asukastta varten

Miten hei te hoidatte paperikaaoksenne? Vinkkejä pliis...?







Lapset ja järjestys

Kahden vilkkaan pojan ja järjestelyintoisen äidin taloudessa on kerran jos toisenkin mietitty lastenhuoneen toimivutta järjestyksen tavoin - lähinnä siis sen järjestelystä innostuneen äidin toimesta. Mutta näin lasten kasvaessa olen ilokseni huomannut, että heitäkin kiinnostaa järjestys, erityisesti siitä näkökulmasta että järjestyksen vallitessa on helpompi löytää tavaroita.

Lastenhuoneen, lelujen, harrastustavarvikkeiden ja sensellaisten järjestystä on nyt mietitty meidän taloudessa se reilut 13 vuotta. Tässä meidän perheen ohjenuorat siitä miten homma pysyy jotakuinkin kuosissa.

Sääntö #1: Esille vain se mitä käytetään

Lähtökohtaisesti leluja on aina liikaa ja lastenhuoneeseen ei mahdu riittävästi säilytyskalusteita säilömään kaikkea sitä mitä sukulaiset ja joulupukki tupaan kantavat. Kokemus on osoittanut, että lapsilla on vahvasti kausia, jolloin joku tietty leikki, peli, lelu on mieleinen. Meillä on lastenhuoneessa edustettuna oikeastaan vain näitä juuri nyt kiinnostuksesta nauttivien leikkien/pelien/harrastusten tavaroita. Muut ovat säilöttynä vähän kauempana.

Sääntö #2: Kategorisoi

Jo pikku pilttikin oppii nopeasti mihin ryhmään mikäkin rompe kuuluu. Oppii ottamaan yhden ryhmän esille kerrallaan, ja pakkaamaan sen sitten pois paikalleen.  Meillä on esim. tällaisia ryhmiä:

• legot
• soittimet
• kitaratarvikkeet
• bleidit
• trashpackit
• monsunot
• roolivaatteet
• pikkuautot ja autorata
• junarata
• palapelit
• puuhakirjat
• askartelutarvikkeet
• hamahelmet

Kun lapsi tuo päiväkodista askartelujaan, ne sujahtavat usein näihin jo olemassaoleviin ryhmiin.

Esim. tekoparta --> roolivaatteet, vessapaperirulla-hernehelistin --> soittimet, jne. Samoin kaikki lahjaksi saatavat uudet lelut on aika nopea jakaa omiin ryhmiinsä. On meilläkin se sekalaiset lelut-kategoria.

Sääntö #3: jokaiselle kategorialle hyvä ja tarkoituksenmukainen säilytysratkaisu

Yhden ryhmän pitää mahtua yhteen säilytyslaatikkoon/kalusteeseen/paikkaan ja vielä mieluiten niin, että siinä on tilaa vielä uusille tulokkaillekin. Pikkutavarat mahtuvat meillä pieniin kangaspussukoihin, legoilla on edelleen sellainen joukkovoima, että ne tarvitsevat ison sängynaluslaatikon.

Olen erityisen innostunut tähän legojen säilyttämiseen isossa laakeassa laatikossa: muksu mahtuu itse sinne sekaan kauhomaan eikä jaksa kaataa laatikkoa sisältöineen pitkin lattiaa. Muuton yhteydessä lisäsin laatikkoon vielä vetoketjullisen sängynaluspussin, niin pysyivät hyvin kyydissä muuttomatkan - ja nyt ne eivät pölyynny niin äkäisesti.



Sääntö #4: usein tarvittavat lähelle, harvemmin tarvittavat kauas

Tavararyhmät, joille on käyttöä nyt usein, ovat lastenhuoneessa, muut voivat olla vähän kauempanakin tai vaikeammin saatavilla.

Meidän poikien huone on suuri mutta siellä ei ole mitään kiinteitä säilytyskalusteita - se on hyväkin niin jää enemmän tilaa sängyille, leikeille, oleilulle . Omassa makkarissani on kaksi isoa kaappia, joten olen voinut pyhittää vaatehuoneen melkein kokonaan poikien vaatteille ja tavaroille (myös koulukirjat ovat vaatehuoneessa). Poikien omassa huoneessa on siis todella tarkasti vain ne lelut ja tavarat, joita he käyttävät usein.

Tarvetta vähentää?

Leluista luopuminen ei ole muksuille helppo homma - vaikka itse leikki ei enää kiinnostaisikaan, kiintymys leluun voi olla todella vahva. Kun lapset olivat pieniä, karsin leluja heidän poissaollessaan; vein niitä jätesäkeissä varastoon ja jos niitä ei esim. puolen vuoden aikana kaivattu, laitoin kiertoon.

Isomman kanssa onnistuu myyminen yhdessä, esim. meidän menestyksekäs legokirppis, jossa isompi poika puuhasteli koko päivän ja jopa auttoi pienempiä kokoamaan settejä ja ukkeleita:).

Sitten toisaalta - lapset saattavat aika helpostikin tehdä luopumispäätöksen ja olen koittanut tukea näitä päätöksiä parhaani mukaan. En koskaan lahjoita leluja omalle päiväkodille tai paikkaan, jossa niihin voi törmätä myöhemmin enkä varsinkaan laittaisi kovin pientä lasta myymään itse vanhoja leluja esim. kirpparilla. Jos lapsi ilmoittaa luopuvansa lelusta, hoidan sen nopsasti pois näkösältä (jätesäkkiin varastoon) ja jonkun ajan kuluttua kiertoon.

Olen myös huomannut, että lasten prioriteetit ovat vähän erilaisia kuin meidän aikuisten. Heille ei ole niin väliä sillä oliko lelu kallis merkkilelu vai hampurilaisravintolan aterian kylkiäisenä saatu turhake. Jos se on mieleinen, se on, hinnasta viis. Huomaan itse aina vähän nieleskeleväni kun lapset sorttaavat leluja poistettaviin ja säästettäviin että ai näinkö päin ne pinot menee.. usein myös omat hyvät muistot pilttien varhaislapsuudesta puskevat päälle - mitä tämäkö ihana lelu, jonka kanssa kontattiin lattialla ja naurettiin yhdessä, tästäkö luovutaan? Tämä klassikkosarja, jota äiti pyysi mummuja ja kummeja keräämään joka synttäri ja joulu, eikö tämä olekaan mieleinen? Se näyttää hyllyssä niin hyvältä!  Täytyy luottaa siihen, että muistot sälyvät, vaikka tavara olisi jo poiskin. Jos lapsi itse sanoo että tämä pois, tällä en enää leiki, lelu todella kannattaa kierrättää.

Muualle huoneistoon eksyneet parat

Nuorimmainen on tuonut "levylle"
minecraft-lelut ja puhelimensa:)

Nythän on niin, että lelut ovat mobiilia sorttia ja välillä niitä näkyy myös muualla kuin lastenhuoneessa:). Meillä on olohuoneessa tietty paikka, iso puinen tarjotin (arkikielessä "levy"), jonne kerään aina lelut pöydiltä ja lattialta. Lapset osaavat hakea sieltä kateissa olevaa legoaan ja ovat alkaneet myös automattisesti laittaa siihen "paikalleen" leluja, jos leikkivät niillä muualla kuin omassa huoneessaan. Tarjotin on helppo kipata lastenhuoneeseen ja sanoa pojille, että pistäkääs nää paikoilleen. Ei tarvi mamman keräillä leluja pitkin kämppää.

Marien matkassa

Japanilainen järjestäjäkomeetta, Konmari-menetelmän kehittäjä, Marie Kondo ampaisi maailman tietoisuuteen viime vuonna ja sain vihdoin hyppysiini hänen kirjansa Siivouksen elämänmullistava taika. Kirjastossa teokselle oli satoja varauksia mutta onneksi sain järjestäjäkollegalta sen lainaksi (koitan sitkeästi välttää ostamasta uusia kirjoja:)).

Olen jo pari kuukautta kuulunut asiaan omistauneeseen Konmari Adventures-facebookryhmään jossa lähemmäs 16 tuhatta henkeä jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan kyseisestä menetelmästä. Välillä meno kuulostaa jopa uskonnolliselta hurmokselta ("... I can’t possibly go back to how I used to be. I’m not that person anymore.") ja ihmiset todella tuntevat koko elämänsä muuttuneen.

Kirja tuli luettua lähes kertarytinällä ja ensimmäinen ajatus  oli se, että apua mulla on sieluntoveri Japanissa. Kondon tavoin olen itsekin jo pikkulikasta asti ollut nauttinut järjestämisestä. Marie on keskimmäinen kolmesta lapsesta ja kokenut jääneensä paljon yksin - minä olen perheen ainokainen mutta vanhemmat antoivat minun olla paljon omissa oloissani ja olen samoin tottunut olemaan tavaroineni paljon yksin. Kyllä varmaan jo 5-vuotiaana enemmän järjestelin lelujani kuin että olisin niillä leikkinyt.

Konmari-menetelmä pähkinänkuoressa:

• koko koti järjestetään kertaheitolla, yksi kategoria kerrallaan 
• kerätään kaikki yhteen kategoriaan kuuluvat tavarat yhteen ja yksi kerrallaan otetaan jokainen esine käteen, mietitään/tunnustellaan tuoko se iloa 
• tuottaa iloa: säästetään 
• ei tuota iloa:hankkiudutaan eroon. 
• kun yksi kategoria on käyty läpi, sille valitaan kodista paikka 

Menetelmään kuuluu, että kodin tavarat käydään läpi tietyssä järjestyksessä: ensin vaatteet, sitten kirjat, sitten cd-ja dvd-levyt, jne. Järjestyksellä on väliä, sillä ensin aloitetaan kategorioista joihin on vähiten tunnesiteitä ja harjoitellaan päätöksentekoa niiden kanssa, ja siirrytään asteittain vaikeampiin kategorioihin. Jokaiseen kategoriaan Kondo antaa lisäksi hyvin seikkaperäiset ohjeet, esim. vaatteet taitellaan niin, että ne pysyvät itse "pystyssä"eikä mitään koskaan pinota päällekkäin vaan kaikki laitetaan aina vierekkäin (perusteluna se, että pinon alimmaisia ei koskaan näe ja alimmaisen käyttöön ottaminen aiheuttaa usein sen, että koko pino lävähtää pitkin). 

Olen nyt tasan kahden päivän ajan toteuttanut Konmari-menetelmää ja käynyt läpi ohjeen mukaisesti vaatteet ja kirjat. No, lähtökohta on se, että olen raivannut kotia jo kolme vuotta, eli en mitään massiivisia poistoja kyllä nyt lähtenyt tavoittelemaankaan. Mutta täytyy sanoa, että ajatukset pysyvät kyllä hyvin selkeinä, kun ajattelee mitä tahtoo säästää eikä että mitä pitäisi poistaa. Yksi iso muovikassillinen vaatetta on nyt lähdössä Kierrätyskeskukseen ja kirjoista lähti puolet (eli 12 kpl, mulla oli enää 24 kirjaa muutenkaan). 

Silti, vaikka esim. vaatteitakaan ei ihan älyttömästi mulla ollutkaan niin kyllä se oli todella uuvuttavaa roudata koko satsi olohuoneen sohvalle ja lattialle ja nostaa jokainen vaatekappale käsiin ja mietiskellä. Ja sitten taitella ja viikata ja asetella kaappiin jokainen kerrallaan. Sellaiselle, jolla on paljon tavaraa, tämä on todella rankka rupeama - Kondo suosittelee käymään koko asunnon läpi puolen vuoden aikana. Mutta toisaalta, paljon tavaraa omistavat juuri sitten hehkuttavat koko elämänsä muuttuvan kun poistavat noin kolme neljännestä tavaroistaan. 

Itse rajaan Konmarin vain omiin vaatteisiini, omiin kirjoihini, jne. Lapsilla on muutenkin aika vähän vaatteita kerrallaan enkä kyllä ala heidän tavaroitakaan perkaamaan sen mukaan mikä tuottaa minulle iloa - nehän ovat heidän tavaroitaan! Samoin meillä tarvitaan kyllä keittiötarvikkeita ja muita ihan kodin pyörittämiseen, mutta eiköhän sielläkin keittiökaapin nurkassa lymyile jotain mikä lähtee. Marie Kondo perustaa oman raivaamiskokemuksensa lähinnä oman huoneensa järjestämiseen ajalle, jolloin hän vielä asui vanhempiensa luona - nythän hän on naimisissa ja odottaa ensimmäistä lastaan, mietin mahtaako ehdottomuus säilytettävien tavaroiden suhteen yhtään muuttua.. 

Mutta mutta; täytyy todeta, että onhan se Marie tähän pistänyt ajatuksen jos toisenkin. Mulle ei olisi ikimaailmassa tullut mieleen alkaa säilyttää vaatteita vierekkäin, mutta täytyy myöntää että näin kaikki on heti näkyvillä ja saatavilla.

Laatikoihin mahtuu paljon enemmän vaatteita kun ne latoo vierekkäin kuin päällekkäin pinotessa ja kappas kun neuleetkin näyttävät vievän niin hassun vähän tilaa rullattuina vierekkäin hyllyllä. Että toki tuolta lähti jotain vähän poiskin, mutta nythän tuonne jäi ihan tyhjä hyllykin ja kaappi näyttää kyllä ihan hassun siistiltä:D. Saas nähdä kuinka kauan...

Kerrostaloelämää... :)

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi muutosta ja koti tuntuu edelleen ihanalta ja niin mieleiseltä. Hyvä aikaa vähän fiilistellä...

Kerrostalokuume oli iskenyt jo vuosia sitten, ja varsinkin keväisin pitkän lumityösesongin jälkeen kiertelin lähiöissä katselemassa kerrostaloasuntoja. Viime vuoden maaliskuussa olin taas keväisellä kierroksellani Espoon kerrostalolähiöissä. Olin käynyt katsomassa jo kahta asuntoa ja kuume kasvoi kasvamistaan. Iltapäivä oli venynyt jo pitkäksi ja satoi räntää kun tulin parkkipaikalle. Tuuli oli paiskannut kiinteistövälittäjän kyltit pitkin pihaa. Kun välittäjä avasi oven, huomasin olevani toivottu vieras - olin ainoa kävijä sen päivän näytöllä. Putkiremonttiin valmistautuva kolmio 70-luvun kerrostalossa ei ehkä ole välittäjän lempparikohde mutta Kotitonttu huokaisi syvään jo eteisessä "tää on i-ha-na".

Mutta se kämppä: kaikki kohdallaan! Isot makuuhuoneet, iso olohuone, pieni kylppäri, tilava vaatehuone. Makuuhuoneet pohjoista kohti poissa kesän paahteelta; olohuone, parveke ja uusittu keittiö etelää ja merta kohti. Rakennus törötti kallion päällä  ja viidennen kerroksen asunto oli juuri puunlatvojen korkeudessa. Haikein mielin hyvästelin kiiteistövälittäjän ja pahoittelin aiheuttamaani vaivaa - eihän meillä ollut oikeasti asunnonvaihto mielessä.

Kuukautta myöhemmin alkoi tapahtua ja silloinen asunto, rivitaloneliö Espoon naapuruskunnassa, lähti pikavauhtia myyntiin. Vanhan kämpän myyntiaika oli neljä vuorokautta (sunnuntaista keskiviikkoon) ja sitten piti äkkiä löytää kattoa pään päälle. En meinannut todeksi uskoa, kun näin lemppariasuntoni vielä netissä myytävänä. Ylimääräinen näyttö, tarjous ja siihen vastauksen saaminen menivät sutkajaksti, jo lauantai-iltana tiesin olevani ihanaisen kerrostaloasunnon onnellinen omistaja.

Jostain syystä kaikki eivät ymmärrä tätä asunto-onneani, olen tainnut vuoden aikana saada jokusen säälivänkin katseen lähiöön muuttoni vuoksi. Mutta kuulkaa ihmiset näitä juttuja jotka mielestäni ovat ehdottomasti paremmin uudessa kodissani ja erityisen sopivia nykyiseen elämäntilanteeseeni:).

Uusi koti on huomattavasti pienempi ja yhdessä tasossa, joten
...tavaraa ei voi olla paljon, sopii mulle:)
...ei ole käytäviä tai portaita eikä siis niiden tuomia hukkaneliöitäkään.
...kaikki on ihan siinä äärellä. Jos ennen lastasin illalla tavaroita koriin alakerrassa viedäkseni ne sitten nukkumaanmennessä yläkertaan ja paikoilleen, nyt tuollaista rutiinia ei tarvita - tavarat saa laitettua paikalleen hyvin pienellä vaivalla.
...siivous sujuu käsittämättömän nopsasti.

Ja koska se on aito 70-luvun betonikerrostalo lähiössä niin...
...yhteiset tilat esim. kuivaushuone helpottaa arkea ihan älyttömästi - rivitalossa kuivattiin pyykkiä huoneissa. Kylmäkellarikin meillä on, sinne saa kaikki kesän mehut ja hillot.
...kulkuyhteydet ovat erinomaiset. Bussipysäkki on ihan vieressä ja kyytejä tulee niin tiheään ettei tarvitse katsoa aikataulua - edes viikonloppuisin. Tämä on huikea ero aikaisempaan asuinpaikkaan, jossa piti lähteä autolla joka paikkaan. Nyt myös esikoinen on oppinut nopsasti itsenäistymään ja liikkumaan julkisilla yksin.
...ei tarvitse huolehtia piha- eikä lumitöistä
...asunnon hinta oli putkiremontin lähestyessä vähintään kohtuullinen ja ylläpitokulut pienenivät myös - ennen pelkät lattialämmitykset (eteinen, keittiö, 2 vessaa, kylpyhuone ja sauna) söivät sähkökuluina aikamoisen siivun. Ja niin, pienemmät velat tarkoittaa vähemmän ressiä.
...mökin omistajalle sopii että  oven voi vain kesäloman alussa sulkea ja jättää asunnon oman onnensa nojaan vaikka kuukaudeksi - rivitaloa ja erityisesti pihaa piti aina kesken loman käydä mökiltä huoltamassa.

Ja tämä asunto erityisesti koska
...mä en tykkää moderneista epäsymmetrisistä kerrostalotaideteoksista, mun silmää hivelee 70-luvun yksinkertainen suunnittelu. Varmaan mulla on vähän halpa makukin:D.
... se on aluella, jossa on ennenkin asuttu - raitilla tulee vastaan tuttuja vuosien takaa.
...edelliset omistajat ovat huomanneet jättää paikalleen keittiön ja olohuoneen väliset lasiovet, ne on mun lempparit!
...lähiömme on luonnonkauniilla alueella meren rannassa, parinsadan metrin päässä kallioilta on huikeat näkymät merelle.
... ne näkymät... asumme kirjaimellisesti puidenlatvojen tasalla ja lapset jaksavat vahdata elämää männynlatvoissa, siellä tapahtuu aina jotain oravabusineksiä ja harakkabusineksiä:D. Sillä välin kun äiti vahtaa sitä pilkottavaa merta  keittiön ikkunasta <3

Ja elämä on niin paljon helpompaa kun on helpommin hallittava asunto:).

Laiskuus vai itsekuri?

Joku aika sitten ammatijärjestäjien fb-keskusteluryhmään tuli yhteyenotto henkilöltä, joka pohti sitä miten ammattijärjestäjät ammattikuntana ehkä vahvistavat käsitystä, jonka mukaan kodin siisteydellä mitataan asujansa kunnollisuutta. Hän mainitsi olevan tutkimuksia, joiden perusteella lastensuojelussa kodin siisteys saattaa vaikuttaa johtopäätöksiin vanhempien kyvyistä huolehtia lapsestaan. Tuota pöyristyttävää tutkimustulosta hämmästellessä kyllä täytyy myöntää että ihan täällä omassa arjessakin korviin kuuluu välillä mielipiteitä, joiden perusteella siisti koti kertoo asujansa luonteesta jotain -  ehkä itsekurista ja vähintäänkin nyt sen, että hän arvostelee ankarasti niitä, joilla samaa itsekuria ei ole. "joo älä ainakaan meille sitten tuu käymään", on joku tokaissutkin kun olen kertonut ammattijärjestäjän koulutuksestani tai päästänyt puolitutun käymään kotiini eteistä pidemmälle.

Tuntuu että istuis AA-ryhmän kokouksessa mutta joo. Olen Kotitonttu, päivää, ja mulla on siisti koti. Itse laittaisin tuohon mielelläni jokusen lieventävän sanasen kuten että kotini on keskimäärin useimiten ihan siistikin joskus, mutta jos joku uusi suorasanainen ihminen pamahtaa meidän ovesta sisään niin ensimmäinen kommentti voi kyllä olla, että kuinka sä jaksat siivota näin kamalasti.

Enhän mä jaksakaan:).

Mun on armottoman vaikee tarttua siivoamiseen, mutta järjestäminenhän kyllä sujuu. Ja kun olen vuosikaupalla pistänyt aikaa ja ajatusta siihen, että mitä säilytän, missä, mitkä ovat tavaravirtojen reitit pitkin kämppää, minkä pitää olla helposti saatavilla ja mikä voi olla kauempanakin - niin kappas, kämpästä alkaa tulla myös helposti siivottava.

Tulin tästä entistä enemmän tietoiseksi, kun asuin putkiremonttievakkoa ystävän kämpillä. Hän on erittäin tarkka siisteydestä ja koti oli aina putipuhdas, mutta hän käyttää usein sellaisia ilmaisuja kuten "olen vaan liian laiska siivoamaan" tai "meillä ei mikään ole koskaan niin siistiä kuin sulla". Kun asuin reilut pari kuukautta hänen asunnossaan, huomasin että moni pikkujuttu, joka mun kämpässä onnistuu toisella kädellä, vaati hänen kotonaan paljon enemmän ryhtymistä. Kaapeissa oli sen verran täyttä, tai arkiastioiden säilytystä oli myös yläkaapeissa, että ei sinne juuri mitään noin vain laitettu, vaan paikalleen laittaminen vaati usein kahta kättä, astioiden sovittelua sisäkkäin, tai jakkaralle nousua. Kierrätettäviä materiaaleja varten oli paikkansa, mutta materiaalit piti vielä jaotella uudelleen ennen kierrätykseen viemistä, jne. Pölynimuri piti ottaa esille vaatehuoneesta ja vähän kootakin ennen käyttöä. Pidin pari kertaa hänelle ylistyspuheen hänen peräänantamattomasta tarmokkuudestaan, sillä mun käsissäni tuo asunto retkahti aina sekasotkun puolelle. Tavarat jäivät pöydille lojumaan ja stressasin siivouksen kanssa kun emäntä oli tulossa viikonloppureissulta takaisin kotiin.

Mun kodin siisteyden "salaisuus" on juuri se, että kaikki on niin helppoa että se tulee tehtyä heti:

• Ihan kaikelle on paikkansa. Mitään isompaa ei osteta, ellei tiedetä missä sen säilytyspaikka tulee olemaan.
• Kaapit pitää olla sen verran väljät ja arkikäytössä olevien tavaroiden säilytyspaikat niin hyvin ulottuvilla, että paikalleen laittamiseen ei vaadita juuri yhtään sen enempää vaivaa kuin tavaran jättämiseen pöydälle lojumaan. 
• Tavaraa ylipäänsä on vähemmän eli on vähemmän sitä mitä pitää laittaa paikalleen. 
• Pölynimuri vaihtui uuteen kun vanha meni rikki - nyt ei ole tarkoitus mainostaa tätä mun imuria minään takuuratkaisuna kodin siisteyteen mutta sanompa vaan että koko ajan huoneen nurkassa valmiina tönöttävä tehokas varsi-imuri kyllä varmistaa sen, että tulee imuroitua kun on tarvis.  Aikaisemmin tuli imuroitua tosi paljon harvemmin - ihan vaan siksi että ei jaksanu viittiä ottaa imuria esille:D. 

Eli summa summarum: meille laiskoille sopii helppo koti:).