keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Putkiremontin pyörteissä

Terveisiä remontin keskeltä! Älkäätten uskoko kaikkiin
kauhutarinoihin - putkiremontin läpikäyminen voi olla ihan siedettävääkin! Oman asuntoni osalta on ollut valmista jo parin viikon ajan mutta muuten taloyhtiössä on vielä täysin remontti päällä. Rappukäytävä on kääritty suojauksiin (ja suojapahveissa  kukoistaa meidän asukkaiden iloinen remonttiviestintä)  ja meteli työmaalla alkaa joka arkiaamu siinä seiskan pintaan.  Vielähän paljon voi tapahtuakin, mutta jonkinsortin työvoitto oli kun juuri tarkalleen aikataulun mukaisesti pääsin muuttamaan takaisin kotiin.

Kesällä ennen urakan alkua urakoitsija Fira lähetti postissa infokansion, joka sisälsi kaiken tarvittavan tiedon. Kaikki yhteyshenkilöt, ohjeistukset, aikataulut, laatta- ja kalustevaihtoehdot, ihan kaiken. Tuli sellainen olo, että ne ovat tehneet näitä ennenkin:).



Remontti alkoi meidän osoitteessa juuri ilmoitettuna päivänä. Kävin ensimmäisenä evakkopäivänä raksalla katsomassa: koko kämppä oli kääritty muoviin, vessanpönttö oli siirtynyt keittiöön ikkunan eteen ja koko kylppäri oli purettu. Ja joka ikinen kerta kun kävin remonttikohteessa, aina jotain oli tehty. Muutaman viikon kohdalla alkoi jo tulla kylppäriin kaakeleita, sitten saumausta, sitten pyyhepatteri,...

Evakko alkaa; viimoinen kurkistus
käärittyyn makuuhuoneeseen
WC näköalalla :)







Urakoitsijan palveluinsinöörinä häärää tämäkkä ikäistäni nuorempi naisihminen, joka vastaa kaikkiin kysymyksiin, pieniin ja suuriin, todella nopsasti. Kysyin pari kertaa jotain vähän vaikeaakin (esim. laskutusepäselvyyksistä), hän soittaa samantien ja selittää asiaan juurta jaksain.

Vaikeinta putkiremontissa? Pakkaaminen, muutot, koti-ikävä ja huoli siitä että vieraat husaavat kodissani. Kämppä on mulle niin uusi, että vielä pari viikkoa ennen evakkoakin heräilin aamulla huokailemaan että on tää niin ihana paikka - siitä on tosi vaikea lähteä pois. Evakko osui vielä vuoden pimeimpään aikaan (marraskuun loppu- tammikuun loppu) eikä asunnossa ollut sähköjä remontin aikana. Harvoin pääsin käymään raksalla päiväsaikaan  eli sitten työpäivän jälkeen väsyneenä siellä muovisuojausten ja pölyn keskellä haahuilin taskulampun kanssa ja huokailin kun valokeilaan osui joku rakas nurkka tai ovenpieli.

Jihii ne laittaa jo kaakeleita...!
(ennen joulua)
Iik kalusteita tulee...!
(viimeisellä evakkoviikolla)

Kuvassa pelottava
vaaleanpunainen kumihanska

Muutaman muun asukkaan kanssa teetettiin makuuhuoneiden oviin lukot ennen remontin alkua - se vähensi huolta hieman. Siis siihen asti, kun vuodenvaihteen jälkeen ovet oli avattava sähkötöitä varten. Remontin horror-hetki oli se, kun löysin vaatehuoneen lattialta vaaleanpunaisen kumihanskan...ja lattialle jätettyä matkalaukkua oli siirretty hieman. Kun kyselin asiaa rakennuttajalta, he kertoivat että sähkömies oli edellisellä viikolla etsinyt johtojen paikaa vaatehuoneesta.








Ta-daa: valmis
 kylppäri









Vinkkini putkiremonttiin valmistuvalle: kun jätät remonttikohteen urakoitsijalle, ota paljon kuvia lähtötilanteesta; pinnoista, suojauksista, jne. Kuvista on todella paljon apua, kun raportoit remontin aiheuttamia pintavaurioita urakoitsijalle - ja tämäkin vaatehuonehomma selvisi nopeasti kun lähetin ennen- ja jälkeen-kuvat palveluinsinöörille:).

Ja miltä näytti kun muutin takaisin kotiin...? Kaikki mitä oli luvattu tehdä, oli tehty. Remontin aikana syntyneet kolhut seinissä oli paikattu ennen asunnon luotuvutusta. Olivat paikanneet pari vanhaakin kolhua:). Suojaukset olivat olleet riittävät ja siivooja oli tehnyt hyvää jälkeä, makuuhuoneisiin ei tullut käytännössä lainkaan pölyä (ehkä turhaan suojasin siellä kaiken!) ja remontin alla olleissa huoneissakin oli tosi siistiä kun asunto luovutettiin.



1 kommentti:

  1. Onnea! Hienoa, että homma meni noin hyvin! Mun lähipiirin kokemusten perusteella tuo urakoitsija on kyllä varmasti yksi alan parhaista, ei mikään hujestaja. Ja hyvältä näyttää kylppäri, kyllä nyt kelpaa kylpeä :)

    VastaaPoista